Olen pahoillani etten ole kerennyt arvostelemaan tekstiäsi, enkä kerkeä vieläkään. Koneeni näet lähtee viikonlopuksi reissaamaan Pirkanmaalle, ja saan sen seuraavan kerran kätösiini luultavasti maanantaina. Laitan nyt kuitenkin vireille seuraavan tekstiaiheen että s:lle löytyy jotain tekemistä. Yritän jo itsekin suunnitella vanhanaikaisesti rustaillen ruutupaperille, ja ryhdyn tositoimiin sitten ensi viikon alussa. Ensi viikon alussa myös perusteellinen arviointi lyriikoistasi, I promise!
Pelottelin sinua joskus siitä, että joskus aiheena tulee olemaan käsikirjoitus (tai siis osa siitä) ja tässä se nyt tulee: (anteeksi, on vain niin ikävä draamailua..)
The Plan:
Aihe/otsikko: Modernisoitu satu (laita loppuun alkuperäisen sadun nimi ja kirjailija)
- synopsis koko sadusta
- 2-4 kohtausta (ainakin kaksi peräkkäistä kohtausta, numeroi kohtaukset jotta synopsista on helppo tulkita)
Deadline: 7.5.2012
Tekstityyli: Draama (repliikit ja näyttämöviitteet, alkuun mahdollinen tarkempi miljöön/lava-asetelman kuvaus)
Kommentointi viimeistään: 14.5.2012
21.4.2012
Arvostelu: Oodi horoilulle
Tämä on kyllä erittäin hauska ja onnistunut sarkastinen
veto! Sanat rimmaavat hyvin keskenään, mutta eivät kuitenkaan liikaa. Näin
ollen tunnelma on sellainen täydellinen laulunomainen eikä liian runomainen!
Erityisesti tykkäsin tuosta lisäyksestä ” [puhumalla] ja mitä minä tein,
mitä tein, mitä tein?”. Horoilukaan ei
mennyt yli, vaan pysyi kohtuuden rajoissa, mikä tekee tästä entistä hauskemman.
Tämä on selvästi tarkoituksella vedetty vähän överiksi,
mikä toimii kyllä! Välillä ehkä (vain hieman) tuntui, että sellainen
sarkastinen ote lipsui, kun samoja sanoja toisti liikaa, mutta toisaalta juuri
sellaisiahan kaikki laulut ovat – sanojen toistamista! Ehkä tätä on vaan hieman
hankala analysoida ilman oikeaa kontekstia eli sitä melodiaa, vaikka tuo alun kuvaus onkin suuntaa antava. Lukijan
täytyy vain kuulla melodia päässään, mikä tekee tästä todella mielenkiintoisen lukukokemuksen. Yleensä tekstejä luettaessa syntyy päähän jonkinlainen mielleyhtymä tai kuva lukemastaan, mutta tässä tapauksessa voi syntyä myös ääntä. Jännää ajatella, että kuvittelee ääniä päässään..
Mutta siis perimmäinen sanomani on, että näissä olosuhteissa
ja lähtötietoinasi vain, että on kirjoitettava laulun sanat, onnistuit luomaan
todella aidontuntuiset ja uskottavat lyriikat. Tästä välittyi sellainen hyvin ammattimainen ja kokenut ote, laulun sanojen kirjoittamisen saralla siis! Hienoa! :)
****
18.4.2012
Hiljaisten kysymysten laulu
(Melodia vielä tuntematon, mutta nämä sanat olisi tarkoitettu sopivan sellaiseen rauhalliseen ehkä hieman melankoliseen elämää pohtivaan kappaleeseen. Tätä voi arvioida siltä kantilta katsottuna, eli onko tämä uskottava sellaiseksi balladibiisiksi.)
On olemassa varma tieto,
josta ei poiketa kukaan saa.
Ei tässä maailmassa tiedoton pärjätä voi,
joten hänen täytyy alkaa oppimaan.
Jos vaeltaa näin aavikoilla kuivilla,
ja kanjonien pohjia laahaa,
ei silloin paljoa voi tietää sodista
tai edistää maailmanrauhaa.
*Näin vierähti vuosi jos toinenkin,
kaiken vois tehdä toisinkin.
Jospa tarpoa jaksettais yhä vaan,
pitkin polkuja tämän maan.*
On olemassa paljon muuta,
josta kukaan ei edes tiedä.
On olemassa niin pimeää kuuta,
että aurinko ei paista sinne.
Ja jos joku ratkaisisi tämän arvoituksen,
joka pyörittää koko tätä maata,
hän Nobelin palkinnon saisi,
joten ei sitä toivoa saata.
*Nyt vierähti vuosi jo kolmaskin.
Pitikö sitä oppia jotakin?´
Kauhulla odottaa yhä vaan saa,
kavalaa tulevaa.*
Lennän, juoksen, uin ja etsin.
Minne järki katosikaan?
Toivon, luotan, näen ja löydän.
Ehkä valo vielä paistaa saa?
*Miten monta vuotta tulekaan,
kaikkiaan lopulta olemaan.
Siihen ei vastata moni voi,
vain hiljainen aamunkoi.*
Jää lopulta kysymyksiä ratkaisematta,
monta polkua kulkematta,
auringonlaskua näkemättä,
tienvartta tutkimatta.
*Mutta kun vierähtää vuosi jo sadaskin,
voi aidosti löytää toverin.
Nimittäin perimmäisen sanoman,
omista kokemuksista aidoimman.*
17.4.2012
Oodi horoilulle
[laulu: yltiöpositiivinen, lastenlaulu-tyylinen naisääni, säkeistöjen välillä iloista hyrinää]
[tempo: nopea "rallatusbiisi"]
olipa kerran ja toisenkin
kaunis nainen tai mies
joka minuun rakastui
ja kostui
[puhumalla] ja mitä minä tein, mitä tein, mitä tein?
no annoin kaiken rakkauteni tietenkin,
kannoin sänkyyni ja selväks tein
miksi minua kannattaa rakastaa
koska olen niin hyvä!
[kertosäe:]
mä oon horo
joka ei pelkää satuttaa muita
murskata hauraita luita
kaataa naapuritontin puita
ja nauraa paskaisesti
kun taas joku sanoo
”sä oot horo”
Ja se nainen, ja se mies,
teki kaiken mun vuokseni
antoi taivaalta kuun
unohti kaiken muun
ja huusi: ”mä tuun!”
silmät sydäminä
varas kirkon ja osti sormukset
jotain lainattua, jotain sinistä, jotain vanhaa, jotain uutta
hei beibi onks tää sulle uutta, ett
[kertosäe]
ja nyt mun on aika kertoa sulle
sä et merkannut mitään mulle
häät voi helposti perua,
mut mahtaisko sulta vielä herua?
ja jos eksä puuskuttaa niskaan
aina voi ottaa äkkilähdön
henkiseen kotimaahani horoluluun
siellä on huvila horoilulle
kaikenlaiselle irstailulle
naisia mulle
miehiä mulle
mulle mulle mulle
koska mä oon horo
joka ei pelkää satuttaa muita
murskata hauraita luita
kaataa naapuritontin puita
mä olen horo, horo, horo
[tempo: nopea "rallatusbiisi"]
olipa kerran ja toisenkin
kaunis nainen tai mies
joka minuun rakastui
ja kostui
[puhumalla] ja mitä minä tein, mitä tein, mitä tein?
no annoin kaiken rakkauteni tietenkin,
kannoin sänkyyni ja selväks tein
miksi minua kannattaa rakastaa
koska olen niin hyvä!
[kertosäe:]
mä oon horo
joka ei pelkää satuttaa muita
murskata hauraita luita
kaataa naapuritontin puita
ja nauraa paskaisesti
kun taas joku sanoo
”sä oot horo”
Ja se nainen, ja se mies,
teki kaiken mun vuokseni
antoi taivaalta kuun
unohti kaiken muun
ja huusi: ”mä tuun!”
silmät sydäminä
varas kirkon ja osti sormukset
jotain lainattua, jotain sinistä, jotain vanhaa, jotain uutta
hei beibi onks tää sulle uutta, ett
[kertosäe]
ja nyt mun on aika kertoa sulle
sä et merkannut mitään mulle
häät voi helposti perua,
mut mahtaisko sulta vielä herua?
ja jos eksä puuskuttaa niskaan
aina voi ottaa äkkilähdön
henkiseen kotimaahani horoluluun
siellä on huvila horoilulle
kaikenlaiselle irstailulle
naisia mulle
miehiä mulle
mulle mulle mulle
koska mä oon horo
joka ei pelkää satuttaa muita
murskata hauraita luita
kaataa naapuritontin puita
mä olen horo, horo, horo
10.4.2012
The Plan vol. 6
Aihe/otsikko: vapaa
Deadline: 16.4.2012
Tekstityyli: Laulun sanat
Kommentointi viimeistään: 19.4.2012
Deadline: 16.4.2012
Tekstityyli: Laulun sanat
Kommentointi viimeistään: 19.4.2012
9.4.2012
Arvostelu: Lontoossa levottoman sydämeni kanssa
Kun tekstejäsi on lukenut enemmän ja kirjoitustyylisi on tullut tutuksi, on vaikeaa kommentoida yksittäistä tekstiäsi ”vain tekstinä” – pakostakin tätä tekstiä vertaa aiempiin töihisi. En tiedä onko se hyvä vai huono – tässähän kuitenkin pyritään kehittymään kirjoittajana, joten laajempialainen kritiikki voi olla myös hyvästä. Kuitenkin tuntuu, että tälle tekstille on vaikea antaa sellaista kunnollista ja rakentavaa kritiikkiä, jonka avulla voisit jatkaa juuri tämän tekstin työstämistä.
Yleisesti voin taas sanoa, että kielesi on moitteetonta ja teksti on mukavan soljuvaa ja sujuvaa. Tuntuu, että se on aina sinun valttisi tekstissä kuin tekstissä. Vaikka aihe olisi kuinka monimutkainen, osaat valita juuri sellaiset sanat ja lauserakenteet, että sen lukee kuin vettä vain. Kuten jo joskus ennen blogin perustamista sanoin, olet päässyt pois jonkinlaisesta ”kirjoittamisen liikayrittämisestä” ja tekstistäsi voi kuulla samanlaisen vapauden ja keveyden mitä on kirjoittamissasi kirjeissä. Mikä on hyvä asia! : )
Kielen sujuvuuteen liittyen teksteissäsi on aina jotain todella mahtavia virkkeitä, jotka ovat kuin näpistetty jostain mestariromaanista. Aivan erityisesti nautin lauseista: ” Voiko aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, jos tomaattimehusta on jäänyt pysyvä tahra pöytäliinaan?” ja ”-- suojaan erilaisuudelta, suojaan vaaroilta - suojaan elämältä.”
Rakenteesta vielä sen verran, että tarkemmin tarkasteltuani kappalejakoja huomasin joitain asioita, joita voisit miettiä. Periaatteessa kappalejakosi ovat hyviä, ne eivät tule väärään aikaan eikä yhtään kappaletta ole tungettu liian täyteen eikä myöskään jätetty liian vajaaksi – periaatteessa kaikki on siis okei. Mutta mietin sitä, että jokaisessa kappaleessahan kuuluisi olla se mainpoint, jokin yksittäinen asia, joka ansaitsee oman kappaleensa. Tältä kannalta katsoen kappaleesi toistavat hieman toisiaan. Karkeasti jaettuna kappaleesi menisivät näin: uusi kämppä, uusi kämppä, työn saanti, työn saanti, työn saanti, Lontoon kaipaus, rakkaan kaipuu, rakas, mitä tapahtui rakkaudelle, rakkaan lähdettyä, kirje ja kirje. Tietysti jokaisessa kappaleessa on vähän jotain ekstraa, mutta karkeasti jaoteltuna se menisi jotenkin noin. Pientä peräkkäistä toistoa siis on, varsinkin alussa. Sen huomaa lukutunnelmastakin, alku tuntuu jotenkin hitaammalta, ja vasta loppua kohden tempo nopeutuu ja muuttuu mielenkiintoisemmaksi.
En nyt osaa sanoa miten asian voisi korjata, koska kuitenkin se Lontoon tunnelmointi on tärkeä osa novellia jo nimenkin takia. Ehkä jos saisit yhdistettyä koko menneisyyden muistelun räväkämmin johonkin überlontoolaiseen puuhaan, tai päähenkilö selittäisi menneisyyttään jollekin lontoossa tapaamalleen tyypille, asia voisi saada enemmän syvyyttä. Jotenkin nykyhetken Lontoossa ja menneisyyden Suomessa välillä ei ole sellaista välttämätöntä siltaa, vaan tulee tunne, että päähenkilö tarinoi menneisyydestään lämpimikseen koska hänellä ei ole tarpeeksi puhuttavaa nykyhetkestä. Selitin ehkä vähän huonosti, mutta joo… mieti vielä kappalejakoa ja menneisyyden linkittämistä nykyhetkeen.
Tämä nyt ei ole kritiikkiä tälle tekstille, eikä itse asiassa lainkaan kritiikkiä. Olen huomannut, että juuri tällainen kirjoitustyyli on sinun mukavuusalueesi. Seesteinen ja vähäeleinen nykyisyys, josta käsin päähenkilö puhuu menneisyydestä. Tyylissä ei ole mitään vikaa, joskus se on jopa todella onnistunut ja hieno veto, mutta erityisesti tämän tekstin kohdalla aloin miettiä, miten erilaisen painotuksen teksti saisi jos kerrontatapaa muuttaisi. Päähenkilön menneisyys Suomessa ja erikoinen suhde työkaveriin on sen verran mielenkiintoinen, että siihen olisi halunnut päästä paremmin käsiksi. Esimerkiksi jos kerronta olisi sijoittunut heidän alkuhetkiinsä tai siihen sekavaan olotilaan, kun rakas on juuri ilmoittanut lähtevänsä, tarina saisi aivan erilaista säpinää. Voisinkin antaa sinulle pienen haasteen: seuraava novelli, jonka kirjoitat, muuta aikamuoto imperfektistä preesensiksi ja sukella siihen nykyhetkeen. (Jos minulla on jotain maneereita, ole hyvä ja paljasta minut ja pakota uusille urille! )
Henkilöistä ja heidän suhteestaan… molemmat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta persoonilta ja on hauska ajatus, että heidän suhteensa rajoittui vain työpaikalle. Tekstistä ei myöskään käy ilmi, onko romanttinen kuvaus ainoastaan kertojan mielenmaisemissa vai oliko suhde myös toiselle osapuolelle romanttinen, tai tapahtuiko heidän välillään jotain seksuaalista ja romanttista. Tämä on jännä painotus, sillä yleensä romantiikalla mässäillään ihan liikaakin. Tähänkin asiaan enemmän paneutumalla olisi tosin saanut vaikka mitä esiin: roisin työetuparisuhteen, pakkomielteisen stalkkerikertojan tai vaikkapa toivottomasti rakastuneen tyttörukan. Mutta pidän painotuksesta todella paljon ja on hyvä, ettet vetänyt sitä vaaleanpunaiseksi hattaraunelmarakkaustarinaksi!
Tämä on vain makuasia, mutta mieleeni tuli, että koska tehtävänannon mukaisesti kantavana teemana ja aiheena ovat kirjeet, olisi hyvä jos ne tuotaisiin paremmin esiin. Esimerkiksi ihan oikeapäähenkilön tekemän kirjeen liittäminen tekstiin johonkin väliin voisi olla mielenkiintoinen veto. Tai jotenkin tarinan idea kirjeiden kirjoittamisesta ja kuitenkin lähettämättä jättämisestä jää vähän hätäiseksi.
Vaikka kommentoin tätä tekstiä aika paljon, tämän idea on aivan mahtava ja ehkä se on juuri syy siihen, miksi annoin ihan reilusti kommenttia. Tämä on taas yksi sellainen teksti, johon heräsi mielenkiinto ja jonka kehittymistä olisi jännää seurata. Jos toteutetaan sellainen uusiksi kirjoittamis-projekti, ehdotan tätä yhdeksi kandidaatiksi, koska tästä olisi mahtava kuulla lisää ja enemmän!
****
Yleisesti voin taas sanoa, että kielesi on moitteetonta ja teksti on mukavan soljuvaa ja sujuvaa. Tuntuu, että se on aina sinun valttisi tekstissä kuin tekstissä. Vaikka aihe olisi kuinka monimutkainen, osaat valita juuri sellaiset sanat ja lauserakenteet, että sen lukee kuin vettä vain. Kuten jo joskus ennen blogin perustamista sanoin, olet päässyt pois jonkinlaisesta ”kirjoittamisen liikayrittämisestä” ja tekstistäsi voi kuulla samanlaisen vapauden ja keveyden mitä on kirjoittamissasi kirjeissä. Mikä on hyvä asia! : )
Kielen sujuvuuteen liittyen teksteissäsi on aina jotain todella mahtavia virkkeitä, jotka ovat kuin näpistetty jostain mestariromaanista. Aivan erityisesti nautin lauseista: ” Voiko aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, jos tomaattimehusta on jäänyt pysyvä tahra pöytäliinaan?” ja ”-- suojaan erilaisuudelta, suojaan vaaroilta - suojaan elämältä.”
Rakenteesta vielä sen verran, että tarkemmin tarkasteltuani kappalejakoja huomasin joitain asioita, joita voisit miettiä. Periaatteessa kappalejakosi ovat hyviä, ne eivät tule väärään aikaan eikä yhtään kappaletta ole tungettu liian täyteen eikä myöskään jätetty liian vajaaksi – periaatteessa kaikki on siis okei. Mutta mietin sitä, että jokaisessa kappaleessahan kuuluisi olla se mainpoint, jokin yksittäinen asia, joka ansaitsee oman kappaleensa. Tältä kannalta katsoen kappaleesi toistavat hieman toisiaan. Karkeasti jaettuna kappaleesi menisivät näin: uusi kämppä, uusi kämppä, työn saanti, työn saanti, työn saanti, Lontoon kaipaus, rakkaan kaipuu, rakas, mitä tapahtui rakkaudelle, rakkaan lähdettyä, kirje ja kirje. Tietysti jokaisessa kappaleessa on vähän jotain ekstraa, mutta karkeasti jaoteltuna se menisi jotenkin noin. Pientä peräkkäistä toistoa siis on, varsinkin alussa. Sen huomaa lukutunnelmastakin, alku tuntuu jotenkin hitaammalta, ja vasta loppua kohden tempo nopeutuu ja muuttuu mielenkiintoisemmaksi.
En nyt osaa sanoa miten asian voisi korjata, koska kuitenkin se Lontoon tunnelmointi on tärkeä osa novellia jo nimenkin takia. Ehkä jos saisit yhdistettyä koko menneisyyden muistelun räväkämmin johonkin überlontoolaiseen puuhaan, tai päähenkilö selittäisi menneisyyttään jollekin lontoossa tapaamalleen tyypille, asia voisi saada enemmän syvyyttä. Jotenkin nykyhetken Lontoossa ja menneisyyden Suomessa välillä ei ole sellaista välttämätöntä siltaa, vaan tulee tunne, että päähenkilö tarinoi menneisyydestään lämpimikseen koska hänellä ei ole tarpeeksi puhuttavaa nykyhetkestä. Selitin ehkä vähän huonosti, mutta joo… mieti vielä kappalejakoa ja menneisyyden linkittämistä nykyhetkeen.
Tämä nyt ei ole kritiikkiä tälle tekstille, eikä itse asiassa lainkaan kritiikkiä. Olen huomannut, että juuri tällainen kirjoitustyyli on sinun mukavuusalueesi. Seesteinen ja vähäeleinen nykyisyys, josta käsin päähenkilö puhuu menneisyydestä. Tyylissä ei ole mitään vikaa, joskus se on jopa todella onnistunut ja hieno veto, mutta erityisesti tämän tekstin kohdalla aloin miettiä, miten erilaisen painotuksen teksti saisi jos kerrontatapaa muuttaisi. Päähenkilön menneisyys Suomessa ja erikoinen suhde työkaveriin on sen verran mielenkiintoinen, että siihen olisi halunnut päästä paremmin käsiksi. Esimerkiksi jos kerronta olisi sijoittunut heidän alkuhetkiinsä tai siihen sekavaan olotilaan, kun rakas on juuri ilmoittanut lähtevänsä, tarina saisi aivan erilaista säpinää. Voisinkin antaa sinulle pienen haasteen: seuraava novelli, jonka kirjoitat, muuta aikamuoto imperfektistä preesensiksi ja sukella siihen nykyhetkeen. (Jos minulla on jotain maneereita, ole hyvä ja paljasta minut ja pakota uusille urille! )
Henkilöistä ja heidän suhteestaan… molemmat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta persoonilta ja on hauska ajatus, että heidän suhteensa rajoittui vain työpaikalle. Tekstistä ei myöskään käy ilmi, onko romanttinen kuvaus ainoastaan kertojan mielenmaisemissa vai oliko suhde myös toiselle osapuolelle romanttinen, tai tapahtuiko heidän välillään jotain seksuaalista ja romanttista. Tämä on jännä painotus, sillä yleensä romantiikalla mässäillään ihan liikaakin. Tähänkin asiaan enemmän paneutumalla olisi tosin saanut vaikka mitä esiin: roisin työetuparisuhteen, pakkomielteisen stalkkerikertojan tai vaikkapa toivottomasti rakastuneen tyttörukan. Mutta pidän painotuksesta todella paljon ja on hyvä, ettet vetänyt sitä vaaleanpunaiseksi hattaraunelmarakkaustarinaksi!
Tämä on vain makuasia, mutta mieleeni tuli, että koska tehtävänannon mukaisesti kantavana teemana ja aiheena ovat kirjeet, olisi hyvä jos ne tuotaisiin paremmin esiin. Esimerkiksi ihan oikeapäähenkilön tekemän kirjeen liittäminen tekstiin johonkin väliin voisi olla mielenkiintoinen veto. Tai jotenkin tarinan idea kirjeiden kirjoittamisesta ja kuitenkin lähettämättä jättämisestä jää vähän hätäiseksi.
Vaikka kommentoin tätä tekstiä aika paljon, tämän idea on aivan mahtava ja ehkä se on juuri syy siihen, miksi annoin ihan reilusti kommenttia. Tämä on taas yksi sellainen teksti, johon heräsi mielenkiinto ja jonka kehittymistä olisi jännää seurata. Jos toteutetaan sellainen uusiksi kirjoittamis-projekti, ehdotan tätä yhdeksi kandidaatiksi, koska tästä olisi mahtava kuulla lisää ja enemmän!
****
6.4.2012
Arvostelu: Työnimi: sanaton
Vau! Tämä oli todella mielenkiintoinen ja yllättävä teksti! On vaikea sanoa vielä lopullista arviota, koska tämä oli vasta alku, mutta koukutuin kyllä heti ja olisi kiva lukea mahdollista jatkoa! :>
En olisi alun perusteella osannut arvata Esterin erikoista tilannetta. Se selvisi minulle vasta, kun hän kirjoitti olevansa kuuromykkä. Oli varmaan tarkoituskin, ja se toimii hyvin, että tilanne ei paljastu aiemmin. Kaipaisin kuitenkin ehkä vähän tarkennusta siihen, mitä tarkalleen Esteri kuulee ja ei kuule. Koska tuntui jotenkin ristiriitaiselta, että hän pystyy kuulemaan Rekon puheen, mutta ei musiikkia. Tämä on kuitenkin vain pieni sivuhuomautus, joka ei tee tekstistä yhtään vähemmän hienoa! Ajattelin vain mainita sen, jos aiot työstää tätä enemmänkin.
Sitten voin vastailla suoraan noihin kysymyksiisi:
- Sivuhenkilöt olivat minusta todella mielenkiintoisia! Kannatan ehdottomasti heidän elämien työstämistä. Heillä voisi olla jotain omaa menossa, mutta yllättäen se vaikuttaisikin olennaisesti myös päähenkilöihin tai jotain tällaista. Sivuhenkilöiden elämiä voisi pohjustaa myös kunnolla, jotta tulisi varmasti selväksi, mikä tilanne Richardin perheessä on ja miten muuten Ilonan äärifeminismi ilmenee kuin miesten esiinnellistämisenä.
- Puhekielisyys tuntui heti osuvalta ja ominaiselta joka henkilölle. Vielä ei kerrota Richardin ikää, mutta hänen puhetyylinsä perusteella arvelisin hänen olevan alle 30-vuotias. Osuinkohan yhtään lähelle? Tykkäsin erityisesti Rekon erikoisista ajatuksista ja mielenliikkeistä (vaikka eivät nyt puhetyyliin kuulukaan)! Esim. ”Osaatko kuvitella miltä Kolumbuksesta tuntui löytää Amerikka?” on aivan loistava!
- Tämä teksti toimii jotenkin hyvin juuri näin, en ehkä lähtisi tekemään tästä draamaa. Sitten tämä ei olisi enää sellainen romaanin kaltainen ja lukija ei pääsisi niin ”sisälle” tapahtumiin. Joten siis minä kannatan kertovaa tekstityyliä. Tuo kirjoittaminen oli hyvä idea! Muita ilmaisukeinoja voisi olla välillä Ilonan tulkkaus (vaikka Esteri ei pidäkään siitä, se voisi tapahtua jotenkin väistämättä), yleinen kehonkieli, jota oletkin käyttänyt hyväksi, ja vaikka katseet.
- Tuo vuorotteleva ”päähenkilön rooli” on juuri mainio! Olen lukenut vain muutamia kirjoja, joissa sitä on käytetty ja olen tykännyt juuri niistä eniten. Sillä tavalla voit syventää molempien elämää vuorotellen sitä mukaa kun tapahtumat etenevät.
- Minulle tulisi tuon alun perusteella mieleen, että Esterin ja Rekon välillä muodostuu luonnollisesti jonkinlainen romanttinen suhde. Ilona aiheuttaa mahdollisesti kolmiodraaman, ja Richardilla on aivan omat kuvionsa perheensä kanssa. Mutta hänen elämä saattaa linkittyä muihin esimerkiksi sitä kautta, että hänen vaimonsa on vaikka joku Ilonan tai Esterin tuttu, mikä paljastuu vasta myöhemmin. Muuta en oikein keksi, enkä halua sotkea enempää lupaavalta kuulostavia isoa käännekohtaa ja juonisuunnitelmaa! :>
Alulle ainakin ***** !
3.4.2012
työnimi: sanaton
Reko istui kantabaarissaan iltaa ystävänsä Richardin kanssa. Illanvietto kulki sitä samaa kaavaa, mitä se aina kulki: samat jutut, saman juomat, sama loosi. Hän ei odottanut illalta mitään tavallisesta poikkeavaa.
Esteri astui baariin ystävänsä Ilonan kanssa. He olivat päättäneet, että illanvietto rikkoisi kaikki totutut kaavat. Hän odotti illalta mitä vain, kaikkea.
Reko oli hyvää vauhtia humaltumassa eikä hänellä riittänyt mielenkiinto kuunnella Richardin valitusta parisuhteen ponnettomuudesta ja vanhemmuuden vaikeudesta. Hän antoi katseensa harhailla ympäri baarin, jospa hän näkisi jossain tuttuja. Hän katsahti ovelle juuri, kun kaksi hyvin pukeutunutta nuorta naista olivat antamassa talvitakkejaan narikkaan. He naureskelivat ja hymyilivät, eivät selvästikään tienneet millaiseen murheen pyhättöön he olivat astumassa.
Esteri tilasi drinkit sekä itselleen että Ilonalle, ja meni ystävänsä kanssa loosiin baarin perälle. Hämärässä taka-alalla he hioivat suunnitelmaansa nauttien värikkäitä juomiaan. Tänä iltana he löytäisivät molemmille miehet, jotka tanssittavat heitä, tarjoavat heille juomia, maksavat taksin ja täyttävät sinkkutyttöjen seksuaaliset tarpeet.
Ilona: Miehet on just sellaisia. Ne luulevat, että kaikki naiset rakastuu niihin saman tien. Ne luulevat käyttävänsä meidän naiiviutta vain hyväkseen ostaessaan meille juomia ja tanssittaessaan meitä kuin mitkäkin herrasmiehet, mutta sänkyyn ne vain haluaa. Salaa ne naureskelee meidän sinisilmäisyydelle, ja seuraavana päivänä jo twiittaavat ystävilleen et arvaa kuka sai eilen vähän pesää. Mutta tänä iltana me nauretaan niille, koska meillä on mielessä ihan sama.
Esterin mielestä Ilona on tekopyhä. Hän haukkuu kaikki miehet sovinistisioiksi, mutta menee omassa feminismissään niin pitkälle, että esineellistää miehiä pahemmin kuin yksikään mies naista. Mutta tätä Esteri ei tietenkään kerro Ilonalle vaan hymyilee myöntyväisesti.
Ilona: Nimenomaan! Tää on vaan tasa-arvoa ruohonjuuritasolla. Lähdetäänkö tanssilattialle? Näyttämään mielettömiä vartaloitamme parhaimmillaan. Jotta miehet saisivat vähän esimakua siitä millaisia muuveja tänä yönä on luvassa, jos meille ollaan tarpeeksi kilttejä.
Esterin mielestä Ilona on verbaalinymfomaani. Hän ei puhu mistään muusta kuin seksistä ja siitä, kuinka mielettömän hyvä hän siinä on. Hän ei tunne olevansa itseään tyrkyttävä lihakimpale kiemurrellessaan pikkuruisessa ja piukassa mekossaan, mutta samaan aikaan väittää jokaisen miehen ajattelevan juuri niin kaikista naisista. Mutta tätä Esteri ei tietenkään kerro Ilonalle vaan hymyilee myöntyväisesti.
Reko näki näiden kahden naisen siirtyvän tanssilattialle. Sinertävät valot välkkyivät heidän kasvoillaan ja vartaloillaan kun he liikkuivat musiikin tahdissa. Toinen heistä teki käsillään erikoisia liikkeitä, eikä Reko uskonut niiden kuuluvan tanssiesitykseen. Ehkä kaunotar oli ulkomaalainen, niistä kulttuureista, joissa kehonkieli on tärkeää. Espanjasta, ehkäpä.
Katsoessaan tarkemmin hän huomasi tässä naisessa jotain muutakin erikoista. Kun tämän ystävä tanssi rohkeasti ja hytkyen nopeatempoisen hittibiisin pauhatessa, hänen liikkeensä taas olivat jotenkin pehmeämpiä, sulavampia. Kuin nainen olisi halunnut vain tanssia välittämättä kappaleen mauttomuudesta ja rytmittömyydestä. Ehkä tanssi oli kaunottarella verissä, eikä edes huono musiikki voi häntä estää harjoittamasta lahjojaan.
Richard: Hei dude, mitä sä speissaat? Ooksä kuunnellu yhtään mitä mä sulle selitän? Meikä tässä pienessä sievässä avautuu sulle ongelmistaan ja sä vaan kattelet pitkin seinii, tosi reiluu.
Reko: Osaatko kuvitella miltä Kolumbuksesta tuntui löytää Amerikka?
Richard: Haa! Jätkä alkaa olla päissään! Ei se sitä kyllä löytänyt, mut joo, tajuan mitä ajat takaa. Miten niin?
Reko: Musta taitaa tuntuu just nyt siltä.
Richard: Onks tää taas joku hallusinaatio? Mä en ole saanut pajaa niin pitkään aikaan kun on Venla ja Kasper ja työ ja kaikki.
Reko: Ei kun katso tota naista tanssilattialla. Lähellä kaidetta, punainen mekko.
Richard: Ei paha, ei ollenkaan paha. Siitä vain sitten, en mä sua pidättele. Sä olet kyllä onnekas mies. Ei perhettä, ei velvoitteita. Ja mies parhaassa iässä. Hyvännäköinenkin vielä. Miks mä edes hengaan sun kanssa kun oot tollainen elävä esimerkki siitä mitä mulla vois olla. Mut kyllähän mä sitä Vempulaa rakastan, kai sä tiedät sen, Reko.
Reko: Hei mies, ilta on liian aikainen tunteellisuuksille. Haepas meille uudet tuopit, mä tarjoon.
Richard: Ei, ei, ei kun kyllä mä tarjoon, työssäkäyvänä ja niin.
Richard nousi pöydästä ja hävisi tiskille. Reko käänsi taas katseensa tanssilattialle ja huomasi espanjattaren hävinneen kaverin tanssiessa yksin. Reko kävi katseellaan läpi koko pienen baarin ja näki naisen terassin ovella kaivamassa tupakka-askia laukustaan. Hän kietoi harteilleen punaisen viltin ja katosi ulos. Reko mietti sekuntin, katsoi baarimikon puheille juuri päässyttä Richardia, kurtisti sitten kulmiaan, punnitsi omia kykyjään naisten kanssa vain todetakseen ne surkeiksi, veti syvään henkeä ja nousi penkiltään.
Esteri sytytti tupakkansa ja veti rauhoittavat savut keuhkoihinsa. Hän ei piitannut kylmästä, juuri nyt hän tarvitsi tupakkaa. Hän muisti taas miksi baari-illat Ilonan kanssa saavat hänet raivon partaalle. Hän muisti, että Esterin mahdollisuus tutustua miehiin hoituu ainoastaan Ilonan kautta, ja on siksi olematon. Kun Ilona pääsee hyvännäköisten miesten seuraan, hän valloittaa tahtomattaankin kaiken tilan räiskyvällä persoonallaan jättäen Esterille vain minimaalisen esiliinan roolin. Ja kukapa hiljaista esiliinaa haluaisi.
Sivusilmällä Esteri havaitsi saaneensa seuraa, mutta keskittyi katsomaan saappaidensa kärkiä. Hän yritti tahdonvoimalla pakottaa kasvoilleen edes hieman hilpeän ilmeen, ettei kukaan pääsisi esittämään retorista kysymystä ”onko kaikki hyvin”. Mutta sillä hetkellä hän tunsi olkapäässään pienen kosketuksen ja joutui kohottamaan katseensa.
Reko: Onko kaikki hyvin?
Esteri nyökkäsi ja hymyili. Hän tajusi miehen todella hyvännäköiseksi ja ahdistui. Miksei hän herranjumala voi saada sanaa suustaan! Hän antaisi lähestulkoon mitä vain saadakseen sanoa tälle miehelle edes yhden sanan. Vaikka se sana olisi jotain todella rumaa tai vulgaaria. Mitä vain. Edes yksi sana. Vittu.
Reko: Mä näin sut tanssilattialla ja tota... sä kiinnitit heti mun mielenkiinnon.
Esteri ei tiennyt miten olla. Hymyilläkö vaiko ei? Loukkaantuako miehen häikäilemättömästä suoruudesta vaiko olla vain todella otettu ja imarreltu?
Reko: Siis positiivisessa mielessä. Sä olit tosi kauniinnäköinen kun tanssit. Ja muutenkin.
Esteri ei ehkä voinut puhua, mutta hän pystyi punastumaan. Ja niin hän todella teki.
Reko: Sori, mä olen tosi huono puhumaan tuntemattomien kanssa. Etenkin naisten.
Esteriä hymyilytti, ja hän keksi. Hän nosti etusormensa pystyyn odottamisen merkiksi. Sitten hän alkoi penkoa laukkuaan ja löysi sieltä kynän ja kauppakuitin. Hän kirjoitti, ja ojensi sitten lapun miehelle.
Samoin. Kaikkien kanssa. : )
Reko häkeltyi naisen eleestä ja muuttui vaivaantuneeksi.
Reko: Sori, öö… oletko sä – mykkä… tai jotain?
Olen kuuromykkä. Mikäs sä olet?
Reko: No ainakin tahditon, ja kiusallisten tilanteiden kuningas.
Ei se mitään, mä olen tottunut. Mikä sun nimi on? T. Esteri
Reko kertoi nimensä ja hiljeni sitten. He hymyilivät toisilleen ja hiljaisuudelle. Esteri huomasi, ettei Reko näyttänyt kiusaantuvan hiljaisuudesta. Ehkä Esterin oma rauhallisuus ja luonnollisuus tilanteessa rohkaisivat miestäkin rentoutumaan.
Esterin kuitin valkea puoli oli täynnä ja hän halusi jatkaa tutustumista. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Jos he menisivät sisälle, heidän täytyisi kohdata Ilona, joka toimisi enemmän kuin mielellään tulkkina Rekon kaltaiselle hyvännäköiselle, nuorelle miehelle. Mutta ulos he eivät voineet jäädä, siellä ei ollut mitään mihin kirjoittaa. Esteri mietti vielä hetken ja päätti sitten kokeilla onneaan.
Hän viittoi käsillään sisälle ja nosti kysyvästi kulmakarvaansa. Reko nyökkäsi, he tumppasivat tupakkansa ja menivät sisälle. Esteri johdatti Rekon baaritiskin nurjalle puolelle niin etteivät he joutuneet kulkemaan tanssilattian läheltä. Esteri huomasi pahviset lasinaluset, joita oli pinossa baaritiskillä ja nappasi ne itsellensä. Sitten hän käveli edeltä lähimpään pöytään.
Reko: Etkö halua mennä ystäväsi luokse?
Eikö tässä ole ihan hyvä?
Reko: Joo, en mä sillä. Hei, öömn.. mulle tuli mieleen yks tyhmä juttu. Mmm…
Esteri nyökkäsi rohkaisevasti ja otti uuden lasinalustan eteensä valmiina kirjoittamaan vastauksen.
Reko: Öömm… Tuli mieleen, että miten sä pystyt tanssimaan musiikin tahtiin, jos sä olet kuuro..
Mä tunnen basson kehossani. Ja kaikkihan osaa liikkua : ) rakastan keinumista ja kehon liikuttamista vaikken voikaan kuulla musiikkia. Lisäksi pystyn näkemään muiden liikkeistä millaista musiikkia soi, se on oikeastaan aika helppoa. Olen tanssinut 5v. asti ja hyvin se sujuu.
Esteri astui baariin ystävänsä Ilonan kanssa. He olivat päättäneet, että illanvietto rikkoisi kaikki totutut kaavat. Hän odotti illalta mitä vain, kaikkea.
Reko oli hyvää vauhtia humaltumassa eikä hänellä riittänyt mielenkiinto kuunnella Richardin valitusta parisuhteen ponnettomuudesta ja vanhemmuuden vaikeudesta. Hän antoi katseensa harhailla ympäri baarin, jospa hän näkisi jossain tuttuja. Hän katsahti ovelle juuri, kun kaksi hyvin pukeutunutta nuorta naista olivat antamassa talvitakkejaan narikkaan. He naureskelivat ja hymyilivät, eivät selvästikään tienneet millaiseen murheen pyhättöön he olivat astumassa.
Esteri tilasi drinkit sekä itselleen että Ilonalle, ja meni ystävänsä kanssa loosiin baarin perälle. Hämärässä taka-alalla he hioivat suunnitelmaansa nauttien värikkäitä juomiaan. Tänä iltana he löytäisivät molemmille miehet, jotka tanssittavat heitä, tarjoavat heille juomia, maksavat taksin ja täyttävät sinkkutyttöjen seksuaaliset tarpeet.
Ilona: Miehet on just sellaisia. Ne luulevat, että kaikki naiset rakastuu niihin saman tien. Ne luulevat käyttävänsä meidän naiiviutta vain hyväkseen ostaessaan meille juomia ja tanssittaessaan meitä kuin mitkäkin herrasmiehet, mutta sänkyyn ne vain haluaa. Salaa ne naureskelee meidän sinisilmäisyydelle, ja seuraavana päivänä jo twiittaavat ystävilleen et arvaa kuka sai eilen vähän pesää. Mutta tänä iltana me nauretaan niille, koska meillä on mielessä ihan sama.
Esterin mielestä Ilona on tekopyhä. Hän haukkuu kaikki miehet sovinistisioiksi, mutta menee omassa feminismissään niin pitkälle, että esineellistää miehiä pahemmin kuin yksikään mies naista. Mutta tätä Esteri ei tietenkään kerro Ilonalle vaan hymyilee myöntyväisesti.
Ilona: Nimenomaan! Tää on vaan tasa-arvoa ruohonjuuritasolla. Lähdetäänkö tanssilattialle? Näyttämään mielettömiä vartaloitamme parhaimmillaan. Jotta miehet saisivat vähän esimakua siitä millaisia muuveja tänä yönä on luvassa, jos meille ollaan tarpeeksi kilttejä.
Esterin mielestä Ilona on verbaalinymfomaani. Hän ei puhu mistään muusta kuin seksistä ja siitä, kuinka mielettömän hyvä hän siinä on. Hän ei tunne olevansa itseään tyrkyttävä lihakimpale kiemurrellessaan pikkuruisessa ja piukassa mekossaan, mutta samaan aikaan väittää jokaisen miehen ajattelevan juuri niin kaikista naisista. Mutta tätä Esteri ei tietenkään kerro Ilonalle vaan hymyilee myöntyväisesti.
Reko näki näiden kahden naisen siirtyvän tanssilattialle. Sinertävät valot välkkyivät heidän kasvoillaan ja vartaloillaan kun he liikkuivat musiikin tahdissa. Toinen heistä teki käsillään erikoisia liikkeitä, eikä Reko uskonut niiden kuuluvan tanssiesitykseen. Ehkä kaunotar oli ulkomaalainen, niistä kulttuureista, joissa kehonkieli on tärkeää. Espanjasta, ehkäpä.
Katsoessaan tarkemmin hän huomasi tässä naisessa jotain muutakin erikoista. Kun tämän ystävä tanssi rohkeasti ja hytkyen nopeatempoisen hittibiisin pauhatessa, hänen liikkeensä taas olivat jotenkin pehmeämpiä, sulavampia. Kuin nainen olisi halunnut vain tanssia välittämättä kappaleen mauttomuudesta ja rytmittömyydestä. Ehkä tanssi oli kaunottarella verissä, eikä edes huono musiikki voi häntä estää harjoittamasta lahjojaan.
Richard: Hei dude, mitä sä speissaat? Ooksä kuunnellu yhtään mitä mä sulle selitän? Meikä tässä pienessä sievässä avautuu sulle ongelmistaan ja sä vaan kattelet pitkin seinii, tosi reiluu.
Reko: Osaatko kuvitella miltä Kolumbuksesta tuntui löytää Amerikka?
Richard: Haa! Jätkä alkaa olla päissään! Ei se sitä kyllä löytänyt, mut joo, tajuan mitä ajat takaa. Miten niin?
Reko: Musta taitaa tuntuu just nyt siltä.
Richard: Onks tää taas joku hallusinaatio? Mä en ole saanut pajaa niin pitkään aikaan kun on Venla ja Kasper ja työ ja kaikki.
Reko: Ei kun katso tota naista tanssilattialla. Lähellä kaidetta, punainen mekko.
Richard: Ei paha, ei ollenkaan paha. Siitä vain sitten, en mä sua pidättele. Sä olet kyllä onnekas mies. Ei perhettä, ei velvoitteita. Ja mies parhaassa iässä. Hyvännäköinenkin vielä. Miks mä edes hengaan sun kanssa kun oot tollainen elävä esimerkki siitä mitä mulla vois olla. Mut kyllähän mä sitä Vempulaa rakastan, kai sä tiedät sen, Reko.
Reko: Hei mies, ilta on liian aikainen tunteellisuuksille. Haepas meille uudet tuopit, mä tarjoon.
Richard: Ei, ei, ei kun kyllä mä tarjoon, työssäkäyvänä ja niin.
Richard nousi pöydästä ja hävisi tiskille. Reko käänsi taas katseensa tanssilattialle ja huomasi espanjattaren hävinneen kaverin tanssiessa yksin. Reko kävi katseellaan läpi koko pienen baarin ja näki naisen terassin ovella kaivamassa tupakka-askia laukustaan. Hän kietoi harteilleen punaisen viltin ja katosi ulos. Reko mietti sekuntin, katsoi baarimikon puheille juuri päässyttä Richardia, kurtisti sitten kulmiaan, punnitsi omia kykyjään naisten kanssa vain todetakseen ne surkeiksi, veti syvään henkeä ja nousi penkiltään.
Esteri sytytti tupakkansa ja veti rauhoittavat savut keuhkoihinsa. Hän ei piitannut kylmästä, juuri nyt hän tarvitsi tupakkaa. Hän muisti taas miksi baari-illat Ilonan kanssa saavat hänet raivon partaalle. Hän muisti, että Esterin mahdollisuus tutustua miehiin hoituu ainoastaan Ilonan kautta, ja on siksi olematon. Kun Ilona pääsee hyvännäköisten miesten seuraan, hän valloittaa tahtomattaankin kaiken tilan räiskyvällä persoonallaan jättäen Esterille vain minimaalisen esiliinan roolin. Ja kukapa hiljaista esiliinaa haluaisi.
Sivusilmällä Esteri havaitsi saaneensa seuraa, mutta keskittyi katsomaan saappaidensa kärkiä. Hän yritti tahdonvoimalla pakottaa kasvoilleen edes hieman hilpeän ilmeen, ettei kukaan pääsisi esittämään retorista kysymystä ”onko kaikki hyvin”. Mutta sillä hetkellä hän tunsi olkapäässään pienen kosketuksen ja joutui kohottamaan katseensa.
Reko: Onko kaikki hyvin?
Esteri nyökkäsi ja hymyili. Hän tajusi miehen todella hyvännäköiseksi ja ahdistui. Miksei hän herranjumala voi saada sanaa suustaan! Hän antaisi lähestulkoon mitä vain saadakseen sanoa tälle miehelle edes yhden sanan. Vaikka se sana olisi jotain todella rumaa tai vulgaaria. Mitä vain. Edes yksi sana. Vittu.
Reko: Mä näin sut tanssilattialla ja tota... sä kiinnitit heti mun mielenkiinnon.
Esteri ei tiennyt miten olla. Hymyilläkö vaiko ei? Loukkaantuako miehen häikäilemättömästä suoruudesta vaiko olla vain todella otettu ja imarreltu?
Reko: Siis positiivisessa mielessä. Sä olit tosi kauniinnäköinen kun tanssit. Ja muutenkin.
Esteri ei ehkä voinut puhua, mutta hän pystyi punastumaan. Ja niin hän todella teki.
Reko: Sori, mä olen tosi huono puhumaan tuntemattomien kanssa. Etenkin naisten.
Esteriä hymyilytti, ja hän keksi. Hän nosti etusormensa pystyyn odottamisen merkiksi. Sitten hän alkoi penkoa laukkuaan ja löysi sieltä kynän ja kauppakuitin. Hän kirjoitti, ja ojensi sitten lapun miehelle.
Samoin. Kaikkien kanssa. : )
Reko häkeltyi naisen eleestä ja muuttui vaivaantuneeksi.
Reko: Sori, öö… oletko sä – mykkä… tai jotain?
Olen kuuromykkä. Mikäs sä olet?
Reko: No ainakin tahditon, ja kiusallisten tilanteiden kuningas.
Ei se mitään, mä olen tottunut. Mikä sun nimi on? T. Esteri
Reko kertoi nimensä ja hiljeni sitten. He hymyilivät toisilleen ja hiljaisuudelle. Esteri huomasi, ettei Reko näyttänyt kiusaantuvan hiljaisuudesta. Ehkä Esterin oma rauhallisuus ja luonnollisuus tilanteessa rohkaisivat miestäkin rentoutumaan.
Esterin kuitin valkea puoli oli täynnä ja hän halusi jatkaa tutustumista. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Jos he menisivät sisälle, heidän täytyisi kohdata Ilona, joka toimisi enemmän kuin mielellään tulkkina Rekon kaltaiselle hyvännäköiselle, nuorelle miehelle. Mutta ulos he eivät voineet jäädä, siellä ei ollut mitään mihin kirjoittaa. Esteri mietti vielä hetken ja päätti sitten kokeilla onneaan.
Hän viittoi käsillään sisälle ja nosti kysyvästi kulmakarvaansa. Reko nyökkäsi, he tumppasivat tupakkansa ja menivät sisälle. Esteri johdatti Rekon baaritiskin nurjalle puolelle niin etteivät he joutuneet kulkemaan tanssilattian läheltä. Esteri huomasi pahviset lasinaluset, joita oli pinossa baaritiskillä ja nappasi ne itsellensä. Sitten hän käveli edeltä lähimpään pöytään.
Reko: Etkö halua mennä ystäväsi luokse?
Eikö tässä ole ihan hyvä?
Reko: Joo, en mä sillä. Hei, öömn.. mulle tuli mieleen yks tyhmä juttu. Mmm…
Esteri nyökkäsi rohkaisevasti ja otti uuden lasinalustan eteensä valmiina kirjoittamaan vastauksen.
Reko: Öömm… Tuli mieleen, että miten sä pystyt tanssimaan musiikin tahtiin, jos sä olet kuuro..
Mä tunnen basson kehossani. Ja kaikkihan osaa liikkua : ) rakastan keinumista ja kehon liikuttamista vaikken voikaan kuulla musiikkia. Lisäksi pystyn näkemään muiden liikkeistä millaista musiikkia soi, se on oikeastaan aika helppoa. Olen tanssinut 5v. asti ja hyvin se sujuu.
infoa tekstilleni
Hei, tilanne on nyt se, että kirje-kuvasta antamani tekstitehtävä riistäytyi vähän käsistä, kun keksin ihan mielettömän idean. Yksinkertaisesi sitä on mahdotonta typistää tarpeeksi lyhyeksi tähän blogiin liitettäväksi, enkä myöskään tiedä milloin saan sen valmiiksi jos ylipäätään saan...
Joten ajattelin laittaa tähän pätkän tekstin alusta, siihen asti että lukijalle selviää aasinsilta annettuun kuvaan. Ehkä. Ei sanatarkasti mutta symbolisesti, kirje - viesti....
Haluaisin tähdentää, että ne hahmot ja persoonallisuudet, jotka tekstissä esiintyvät, eivät pääse näyttämään koko funktiotaan tässä leikatussa kohtauksessa, ja että aion syventää niiden osuutta juoneen sitten kun tekstiä tulee lisää.
Haluaisin s:lta(ja miksei lukijoiltakin) ihan erityisen tarkkaa ja kriittistä palautetta ja mielipiteitä seuraaviin asioihin: [lue kysymykset vasta tekstin lukemisen jälkeen]
- onko sivuhenkilöiden omat elämät (Richardin onneton perhe-elämä ja Ilonan äärifeminismi) mielestäsi tarpeeksi kiinnostavia niin että niitä kannattaisi jatkaa ja syventää, ja liittää jotenkin päähenkilöiden elämiin?
- Onko eri henkilöiden kielet tarpeeksi erilaisia toisistaan, ts. toimiiko puhekielisyys eri henkilöillä?
- erityisesti kuuromykkyyttä ja viittomista ajatellen mietin, toimisiko teksti paremmin draaman muodossa, jossa näyttämöviitteisiin voisi lisätä kohdan "Esteri viittoo", vai pitäydynkö kertovassa tekstityylissä? muutenkin ideoita Esterin hiljaisen esityksen ilmaisuun olisi kiva kuulla.
- Toimiiko päähenkilöiden vuorotteleva "päähenkilön rooli" tekstissä?
- Mitä muuta tulee mieleen?
- olisi myös kiva kuulla mitä tekstin perusteella tulee mieleesi seuraavista tapahtumista? Mielessäni on jo aika iso käännekohta ja juonisuunnitelma on päässäni jollain tapaa muodostunut, mutta tahtoisin tietää millaisia ennakko-odotuksia tämä alku herättää.
+ jos saan tekstiä jatkettua/muokattua, olisiko s kiinnostunut ideasta että laitan jatkoa a.) suoraan sinulle, vai b.) tänne blogiin erissä?
Joten ajattelin laittaa tähän pätkän tekstin alusta, siihen asti että lukijalle selviää aasinsilta annettuun kuvaan. Ehkä. Ei sanatarkasti mutta symbolisesti, kirje - viesti....
Haluaisin tähdentää, että ne hahmot ja persoonallisuudet, jotka tekstissä esiintyvät, eivät pääse näyttämään koko funktiotaan tässä leikatussa kohtauksessa, ja että aion syventää niiden osuutta juoneen sitten kun tekstiä tulee lisää.
Haluaisin s:lta(ja miksei lukijoiltakin) ihan erityisen tarkkaa ja kriittistä palautetta ja mielipiteitä seuraaviin asioihin: [lue kysymykset vasta tekstin lukemisen jälkeen]
- onko sivuhenkilöiden omat elämät (Richardin onneton perhe-elämä ja Ilonan äärifeminismi) mielestäsi tarpeeksi kiinnostavia niin että niitä kannattaisi jatkaa ja syventää, ja liittää jotenkin päähenkilöiden elämiin?
- Onko eri henkilöiden kielet tarpeeksi erilaisia toisistaan, ts. toimiiko puhekielisyys eri henkilöillä?
- erityisesti kuuromykkyyttä ja viittomista ajatellen mietin, toimisiko teksti paremmin draaman muodossa, jossa näyttämöviitteisiin voisi lisätä kohdan "Esteri viittoo", vai pitäydynkö kertovassa tekstityylissä? muutenkin ideoita Esterin hiljaisen esityksen ilmaisuun olisi kiva kuulla.
- Toimiiko päähenkilöiden vuorotteleva "päähenkilön rooli" tekstissä?
- Mitä muuta tulee mieleen?
- olisi myös kiva kuulla mitä tekstin perusteella tulee mieleesi seuraavista tapahtumista? Mielessäni on jo aika iso käännekohta ja juonisuunnitelma on päässäni jollain tapaa muodostunut, mutta tahtoisin tietää millaisia ennakko-odotuksia tämä alku herättää.
+ jos saan tekstiä jatkettua/muokattua, olisiko s kiinnostunut ideasta että laitan jatkoa a.) suoraan sinulle, vai b.) tänne blogiin erissä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)