Arvostelu: Kirjoitan likapyykkini puhtaaksi

Tuntuu hassulta arvostella tekstiä, jonka on lukenut ensimmäisen kerran jo aika pitkä aika sitten. Ehkä nyt sen näkee eri perspektiivissä, kun on ollut aikaa ”sulatella” sitä pitkään.

Noniin, menen vain suoraan asiaan. Novelli oli hyvä, siinä oli taas monia upeita yksityiskohtia ja oivalluksia, mutta verrattuna muihin teksteihisi se oli ehkä hieman keskinkertaisempi. En sano tätä nyt siksi, että yrittäisin väkisin olla kriittinen, vaan jotenkin tuli sellainen tunne. Kuten sanoin, novelli oli muuten mielestäni todella hyvä, mutta ehkä tuo loppu jotenkin laski sen tasoa. En tiedä sitten, että ymmärsinkö sen jotenkin väärin, sillä paljon tuntui jäävän rivien väliin. Mikä kyllä toimii suurimmassa osassa novellia mainiosti! Jotenkin vain oletin tarinan kulkevat siihen suuntaan, että Marie pääsi viimein punaviinitahrastaan eroon ja hänen vaatteensa ovat taas puhtaat eli hän pystyy kirjoittamaan. Mutta sitten hän onkin vapautunut, kun ei päässyt luovan kirjoittamisen kurssille? Olisin luullut, että siitä olisi tullut vain uusi tahra. Mutta kuten sanoin, saatoin ehkä tulkita asiat jotenkin omalla tavallani.

Muuten tekstissä ei juuri ole moittimista – päinvastoin! Tällä kertaa kohdat ” Uusille tuttavuuksille esittelen itseni kirjailijaksi. Ja milloin viimeksi minä olen edes kynää kädessä pidellyt?”, ” Tällöin hän oli vienyt tädilleen paketin Presidenttiä ja kortin, jossa luki: Tienasin ite.”, ” Murtuneena Marie-keksinä” ja ” Eikä hänen tarvitsisi enää koskaan pestä punaviinitahroja valkeasta hameestaan – hänhän joisi vain valkoviiniä” olivat ehdottomat suosikkini. Ja muutenkin kaikki nuo keksi ja viinitahra – metaforat olivat aivan nerokkaita! Juuri tuollaista elollistamista ”Herra Punaviinitahra” ja tarinan kertomista symboleiden avulla (hänhän itse on Marie – keksi) näkee parhaimmissa teksteissä ja novelleissa. Tekstistä myös suorastaan huokui luovuus, kun Marieta oli kuvailtu hyvin monipuolisesti: tabula rasa, Marie suklaatahnan tai marmeladin kanssa. Tuntuu, että henkilöstä saa jopa paremman kuvan tuollaisten hienojen vertausten kautta, kuin jos olisit vain suoraan kertonut, että ”Marieta pidetään aika tylsänä tyttönä. Hän on aika mitäänsanomaton sellaisenaan”. Nyt tavallaan herätit Marien eloon – hän kykenee vaikka mihin, paljon suurempiin asioihin kuin jo valmiiksi ”väritetty” Doris.

Tarina on siis itsessään hyvin mielenkiintoinen ja inspiroiva. Se on myös aika moniulotteinen, sillä tuntuu, että näin tauon jälkeen uudelleen luettuna sain siitä irti paljon uusia asioita. Kuitenkin juuri tuo loppu ja siihen liittyvä otsikko jotenkin töksähtävät minun korvaani. Ne tuntuvat irrallisilta muusta tekstistä, kuin oma hieno tarinansa tämän tarinan rinnalla. Tai joltain kantilta ajateltuna, siinä ehkä onkin järkeä. Hän ei enää välitä Herra Punaviinitahran mielipiteistä, eikä aio enää sotkeutua samalla lailla juodessaan nyt vain valkoviiniä. Mutta ainut edelleen minua häiritsevä kohta on tuo, että hän ei päässyt kurssille. Hänhän sai vain lisää tavallaan negatiivista palautetta, miten se auttoi häntä pääsemään tahrasta yli? Mutta kuten sanoin, tämä on vain minun mielipiteeni, en yhtään tiedä, miten muut tulkitsivat tarinan. Kaiken kaikkiaan tällä novellilla on mahtava potentiaali, se on ikään kuin hiomaton timantti. Sitten kun joskus otetaan se vanhojen tekstien työstämisprojekti, olisi kiva nähdä tästä muokattu versio.

***1/2