Arvostelu: Kenellä on kaikki valta?

Nerokas teksti ei voi muuta sanoa, olen taas aika vaikuttunut! Tykkäsin tosi paljon, kun tapahtumat oli jaoteltu eri ”aikavyöhykkeisiin” ja kaikki tapahtui näin ollen lomittain. Kokonaisuus oli minusta toimiva, vaikka aiheen ja lopetuksen suhteen minulla on vähän sanottavaa, mutta palaan tähän vähän myöhemmin.

Aloitus oli aivan mahtava ja koukuttava keino, joka sai lukemaan innolla eteenpäin. Sydämen muotoisen lasin särkyminen oli jännä yksityiskohta. Jäin tosin miettimään, että paljastaako se liikaa, sillä nyt lukija olettaa automaattisesti, että tarina ei tule päättymään hyvin, ja se spoilaa ehkä vähän. Jos sitä seuraavat lauseet: ”Jos María kiinnittäisi enemmän huomiota tapahtuneeseen, hän aavistaisi mitä ennen pitkää olisi tapahtuva myös hänen sydämelleen. Mutta jätetään jossittelut sikseen” jättäisi pois, se voisi toimia paremmin. Lukija jäisi tällöin miettimään, että oliko kupin särkymisellä jokin syvällisempi merkitys. Sitä myös vähän ihmettelin, että valehteliko Rosanna Marialle olevansa Amerikasta tai oliko heille tullut joku väärinkäsitys, koska ymmärsin, että Rosanna asuu kuitenkin Suomessa?

Tykkäsin myös sanaleikeistä, kuten ”--piileskelee kuin jänis mansikkapenkissä. Luulee ettei nää susihukka pientä hännäntypykkää” ja siitä, miten onnistuit kuvaamaan kulttuurieroja ja pieniä verbaalisia epäselvyyksiä naisten välillä huumorin keinoin. Muita aivan ihania sanavalintoja mielestäni olivat ”hän nyökytteli niskansa kipeäksi”, ”nyt se saatana löysi taas tiensä hänen ajatuksiinsa”, ”Sandra ei ollut kahvilla hänen kanssaan, hän ei vain ollut siellä yksin”, ”nielivät toistensa kieliä”, ”hänen ruumiinsa liisi ilmojen halki, aikavyöhykkeestä toiseen” ja ”kun ihmiset lähtevät Roomaan etsimään palan historiaa, hän lähti sinne kadottamaan omaansa”. Tuollaiset yksityiskohdat tekevät koko tekstistä paljon sujuvamman ja värikkäämmän. Nauroin monesti ääneen, mikä on myös ehdottomasti hyvä merkki!

Juoni oli minusta hyvä ja, kuten sanoin, kekseliäästi jaoteltu eri päivien välillä. Tapahtumat loksahtavat vähitellen kohdalleen kuin palapelissä, ja vasta lopussa kaikki on viimein selvää. Henkilöt olivat mielenkiintoisia persoonia ja olisin mielelläni lukenut heistä lisääkin. Myös asettelu heidän välillään on jännä: Rosanna tykkää Sandrasta, joka ei tiedä asiasta, ja Maria taas on kiinnostunut Rosannasta, eikä aavista mitään tämän elämän sotkuisuudesta.

Välillä tosin tuntui, että juonenkäänteitä oli liiaksikin, ja itse miljöö jäi taka-alalle. Tehtävänä oli kirjoittaa teksti, joka ei olisi pelkkää kuvailua, mutta jossa miljöö olisi leimaava osa kokonaisuutta. Jotenkin tästä ei tullut sellainen vaikutelma, että miljöö olisi ollut pääosassa, tai edes hyvin tärkeässä osassa. Suurin osa ”miljöökuvailuista” tässä oli ennemminkin kulttuurierojen esittelemistä. En saanut oikein kunnon käsitystä itse kaupungista, toisin kuin sähköpostistasi, jonka perusteella pystyin melkein kuvittelemaan itseni Roomaan. Oikeastaan vain kohdissa ”kävellessään hälyistä Via Cavouria pohjoiseen”, ”hän käveli Colosseumille, mutta katukaupustelijat ja ruotsia puhuvat turistit”, ”Espanjalaisilla portailla hänen oli hengähdettävä” ja ”nainen käveli pari metriä miehen edellä ja huuteli oudolla kielellä olkansa yli” (ja mainitessasi Villa Borgesen ja San Givannin) oli kaupunkikuvausta. Jos lukisin tämän tekstin tietämättä aihetta tai teemaa, luulisin kyseen olevan Rosannan rakkaudesta Sandraa kohtaan ja julmasta kohtalosta, joka päättää kaikesta.

Vaikka tuo otsikko ja loppu ovatkin mielestäni tosi nerokkaita, ja olin ihan yllättynyt lopun juonenkäänteestä, ne tuntuvat jotenkin irrallisilta tekstistä. Kyllä kyllä, sanoit että aikasi loppui kesken ja tiedän kokemuksesta, että liian laajat ja hienot ideat on yleensä hankala toteuttaa. Enkä kritisoikaan itse loppua, koska se oli oikeasti hyvä, mutta itse idea oli jotenkin aika hurja. Tai että, kun muu teksti on sellaista arkista kulttuurierojen kuvausta ja kertomusta onnettomasta rakkaustarinasta, mutta yhtäkkiä lopussa tulee melkein yliluonnollinen tai vähintäänkin hyvin filosofinen (vertaa Sofian maailma) olo.  

En halua kuulostaa nyt hirmu kriittiseltä, koska tykkäsin tekstistä oikeasti tosi paljon! Vaikka se ei kuvaakaan mielestäni annettua aihetta parhaalla mahdollisella tavalla, se on itsessään loistava! Kaikki hauskat kohdat, dramaattinen (ainakin Rosannalle) rakkaustarina ja mystinen loppu tekevät siitä erittäin vaikuttavan novellin!

****

Arvostelu: Vangitseva vapaus

Vaikka sillä ei oikeasti pitäisi olla mitään väliä, mitä kirjoittaja tarkoittaa jollain asialla, minun on nyt pakko kysyä: Mitä ihmettä tuo novelli sinulle tarkoittaa? Tai mitä sinä olet sillä tarkoittanut?

Luin sen ensimmäisen kerran ja olin vain hämmentynyt kaikista kaunista lauseista ja sanavalinnoista. Sitten aloin miettiä, että joku asia jäi jotenkin kesken, mutta en muistanut tai tajunnut mikä. Sitten luin tekstin uudestaan.

” Tosiasia oli, että Cathyn sydän oli jo varattu. Oli aina ollut ja tulisi aina olemaan. Hän ei vain ollut tiennyt sitä, kunnes kerran kaikki palaset vain loksahtivat taianomaisesti paikoilleen.  ”

Tarinassa on kuin kaksi eri Cathya – ensimmäinen, joka ”on joskus aiemmin ollut rakastunut”, mutta ei tunne enää mitään, on hieman varautunut. Ja toinen, joka on nyt rakastunut, joka tuntee todella paljon, ja on täysin estoton. Siis täydelliset vastakohdat, vaikka kyse on samasta henkilöstä. Se oli mielestäni tosi hyvä veto – psykologian kursseja muistellen mieleeni tulivat persoonallisuuden melko pysyvä luonne sekä sen muovaantuminen vain joidenkin suurten elämänmuutosten/kriisien takia, ja näin pystyin odottamaan, että jotain SUURTA tapahtuu.

Mutta sitten kun lainaamaani kohtaa alkaa katsoa tarkemmin... ennen lausetta puhutaan apaattisesta, onnettomasta Cathysta, sen jälkeen rakastuneesta, joka lopulta häviää mereen. Ei vain OLLUT TIENNYT sitä, KUNNES KERRAN kaikki palaset... Sain tuosta aikamuotojen käytöstä sellaisen tunteen, että Cathyn suuri rakastuminen tapahtui ennen jäätelönsyömiskohtaus-Cathya. Mutta jos näin on, niin miten mereen kadonnut Cathy voi myöhemmin olla puiston penkillä?

Mutta sitten aloin miettiä. Mereen mystisesti kadonneesta Cathysta on tullut legenda: Kukaan ei kuullut hänestä sen koommin. Mutta merimiehet tarinoivat, että kun aallokko yltyy merellä oikein rajuksi, voi kuulla hennon tytön naurun kantautuvan kaukaa ulapalta ja helisevän kilpaa meren kohinan kanssa. Eihän sen tarvitse poissulkea ”myöhemmän”, näkyvän ja olevan Catyhyn olemassaoloa...

Mietin myös, tietäen että olet lukenut Humisevan Harjun, että onko tässä tarkoituksellisesti intertekstuaalinen vivahde siihen? You know, Cathy, kirmaaminen nurmikolla (okei, haamun seilailu harjulla on vähän erisävytteinen, mut toiminta on sama!), vähän kauhuromanttinen rakkaus, lopun ”legenda” (muistaakseni Humisevassa Harjussa sanotaan, että Heathcliff ja Cathy voidaan edelleen nähdä kävelevän harjulla erittäin myrskyisinä öinä... tai jotain sellaista )... Okei, en tiedä miten tämä liittyy tekstin arvosteluun, mutta aloin vain miettiä (opintoni ovat pakottaneet mut etsimään kaikkea suurta jostain ihan mitättömän pienestäkin, lukemaan lähinnä vain niitä rivien välejä, luultavasti puolen vuoden kuluttua et tajua enää mitään siitä, mitä sulle kirjoitan...) että oliko se tarkoituksellista vai vahinko... hienoa jokatapauksessa : )

Jos jotain oikeasti konkreettisia parannusehdotuksia pitäisi sanoa, niin miettisin sinuna taas sitä, miten ja missä ajassa asiat tapahtuvat. Sulla on taas tosi paljon pohdintaa ja jonkun miettimiä ”mahdollisia tapahtumia”, mutta itse toimintaa on todella vähän... istuminen, jäätelötikun heittäminen pois, juokseminen nurmella, käveleminen mereen. Jäätelötikun heittäminen pois ei sinällään kerro mitään, mutta voisit esim. miettiä millainen toiminta tukisi pohdintaa, liittäisi mietteet ja actionin yhteen.

Pohdinnasta johtuu ehkä se, että eteneminen on jotenkin tosi hidasta. Tekstitilaa on suhteessa aika paljon verrattuna tarinan etenemiseen. Ehkä koko tarinaa ei kannattaisi muuttaa temmoltaan nopeammaksi, koska pohdinta on kuitenkin aika oleellista tunteelliselle tarinalle, mutta jotkut kohdat ja kappaleet voisivat olle nopeutettuja – silloin tulisi myös hyvää kontrastia, ajattelu vs. toiminta.  

Arvostelu: Kirjoitan likapyykkini puhtaaksi

Tuntuu hassulta arvostella tekstiä, jonka on lukenut ensimmäisen kerran jo aika pitkä aika sitten. Ehkä nyt sen näkee eri perspektiivissä, kun on ollut aikaa ”sulatella” sitä pitkään.

Noniin, menen vain suoraan asiaan. Novelli oli hyvä, siinä oli taas monia upeita yksityiskohtia ja oivalluksia, mutta verrattuna muihin teksteihisi se oli ehkä hieman keskinkertaisempi. En sano tätä nyt siksi, että yrittäisin väkisin olla kriittinen, vaan jotenkin tuli sellainen tunne. Kuten sanoin, novelli oli muuten mielestäni todella hyvä, mutta ehkä tuo loppu jotenkin laski sen tasoa. En tiedä sitten, että ymmärsinkö sen jotenkin väärin, sillä paljon tuntui jäävän rivien väliin. Mikä kyllä toimii suurimmassa osassa novellia mainiosti! Jotenkin vain oletin tarinan kulkevat siihen suuntaan, että Marie pääsi viimein punaviinitahrastaan eroon ja hänen vaatteensa ovat taas puhtaat eli hän pystyy kirjoittamaan. Mutta sitten hän onkin vapautunut, kun ei päässyt luovan kirjoittamisen kurssille? Olisin luullut, että siitä olisi tullut vain uusi tahra. Mutta kuten sanoin, saatoin ehkä tulkita asiat jotenkin omalla tavallani.

Muuten tekstissä ei juuri ole moittimista – päinvastoin! Tällä kertaa kohdat ” Uusille tuttavuuksille esittelen itseni kirjailijaksi. Ja milloin viimeksi minä olen edes kynää kädessä pidellyt?”, ” Tällöin hän oli vienyt tädilleen paketin Presidenttiä ja kortin, jossa luki: Tienasin ite.”, ” Murtuneena Marie-keksinä” ja ” Eikä hänen tarvitsisi enää koskaan pestä punaviinitahroja valkeasta hameestaan – hänhän joisi vain valkoviiniä” olivat ehdottomat suosikkini. Ja muutenkin kaikki nuo keksi ja viinitahra – metaforat olivat aivan nerokkaita! Juuri tuollaista elollistamista ”Herra Punaviinitahra” ja tarinan kertomista symboleiden avulla (hänhän itse on Marie – keksi) näkee parhaimmissa teksteissä ja novelleissa. Tekstistä myös suorastaan huokui luovuus, kun Marieta oli kuvailtu hyvin monipuolisesti: tabula rasa, Marie suklaatahnan tai marmeladin kanssa. Tuntuu, että henkilöstä saa jopa paremman kuvan tuollaisten hienojen vertausten kautta, kuin jos olisit vain suoraan kertonut, että ”Marieta pidetään aika tylsänä tyttönä. Hän on aika mitäänsanomaton sellaisenaan”. Nyt tavallaan herätit Marien eloon – hän kykenee vaikka mihin, paljon suurempiin asioihin kuin jo valmiiksi ”väritetty” Doris.

Tarina on siis itsessään hyvin mielenkiintoinen ja inspiroiva. Se on myös aika moniulotteinen, sillä tuntuu, että näin tauon jälkeen uudelleen luettuna sain siitä irti paljon uusia asioita. Kuitenkin juuri tuo loppu ja siihen liittyvä otsikko jotenkin töksähtävät minun korvaani. Ne tuntuvat irrallisilta muusta tekstistä, kuin oma hieno tarinansa tämän tarinan rinnalla. Tai joltain kantilta ajateltuna, siinä ehkä onkin järkeä. Hän ei enää välitä Herra Punaviinitahran mielipiteistä, eikä aio enää sotkeutua samalla lailla juodessaan nyt vain valkoviiniä. Mutta ainut edelleen minua häiritsevä kohta on tuo, että hän ei päässyt kurssille. Hänhän sai vain lisää tavallaan negatiivista palautetta, miten se auttoi häntä pääsemään tahrasta yli? Mutta kuten sanoin, tämä on vain minun mielipiteeni, en yhtään tiedä, miten muut tulkitsivat tarinan. Kaiken kaikkiaan tällä novellilla on mahtava potentiaali, se on ikään kuin hiomaton timantti. Sitten kun joskus otetaan se vanhojen tekstien työstämisprojekti, olisi kiva nähdä tästä muokattu versio.

***1/2

Arvostelu: Vanha seteli ja muita outoja sattumuksia

Taas ihan mahtava teksti! Herranjumala sentään! Jotenkin akuankkamainen teksti – paljon jänniä, nopeasti vaihtuvia tapahtumia, ja hämärä mutta lohdullinen loppu. Ja ehkä tekstin hienous on myös se, että se sopii kaiken ikäisille: siinä on paljon lapsen mielikuvitukselliseen maailmaan sopivia aineksia, mutta kyllä ainakin minun mielestä uppoaa myös aikuiseen lukijaan.

Vaikka tarina on aika lyhyt ja tapahtumia on paljon, missään kohdassa ei tule tuntemus, että se olisi jotenkin hätäinen ja kiireellä väsätty. Kuitenkin aineksia olisi myös pidempään ja kuvailevampaan tarinaan, jos tahdot työstää tekstiä lisää. Mutta siis, koska aiheena oli dynaaminen teksti, olet onnistunut hyvin! Ehkä kuvailua olisi voinut olla pikkuisen lisää ilman, että tempo olisi liikaa hidastunut. Esimerkiksi kappaleiden alussa pieni kuvailun lisääminen olisi ollut juuri sopiva ”hengähdystauko” lukijalle. Mutta toimii se näinkin!

Tarinan loppu tuntui aluksi hieman hätäiseltä, tai jotenkin ”helpolta” ratkaisulta. Toisella lukemalla kuitenkin aloin tykätä juuri lopusta – se jää sopivan avoimeksi ja lukija voi itse päättää, jatkuuko tarina naisen ja päähenkilön välillä. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että tarina loppuu juuri siihen – metamorfooseja on ollut jo tarpeeksi, ja jotenkin olisi ollut hassua että tarina jatkuu, vaikka setelistä päästiin eroon.

Setelistä eroonpääsystä – tarinassa on paljon hassuja ja mielenkiintoisia tapahtumia, mutta setelistä päästään eroon näennäisen helposti, se vain haihtuu pois. Jotenkin olisi odottanut, että juuri se olisi tarinan suurin numero ja huipentuma. Koko tarina on päähenkilöstä riippumatonta indeterminististä kaaosta, ja jotenkin ainakin minä odotin, että päähenkilö olisi päässyt tilanteen herraksi taistellessaan ja lopulta suuren työn jälkeen omasta ansiostaan.

Ehkä ainoa asia, johon olisin kaivannut jotain lisää, oli henkilöhahmon syvyys. Henkilöhahmo on kuitenkin sen verran iso osa tarinaa, varsinkin jos lukijalla on tapana kuvitella tapahtumat mielessään visuaalisina. Voisit kertoa hieman enemmän ulkonäöstä, iästä ja peruskäyttäytymisestä.

****

Arvostelu: Kunnes rakkaus heidät yhdistää

Olen nyt kyllä aivan sanaton. Luin novellisi varmaan kolme kertaa läpi enkä edelleenkään kyennyt tekemään muuta kuin tuijottamaan ruutua suu auki. Tämä teksti on jotenkin uskomattoman tasokas. Tässä on vähän tyylivivahteita aiempiin teksteihisi, mutta silti tämä on täysin erilainen. On kuin olisit koonnut kaikki parhaat ominaisuudet tähän yhteen! Ensivaikutelma ja vielä syvempikin vaikutelma on siis mykistävä.

Voisin aloittaa tarkemman analyysini tyylistä. Siinä on hieman absurdismin, fantasian ja jännityksen piirteitä, mikä tekee novellista koukuttavan ja nopeatempoisen. Kuten sanoin, en ehkä ensimmäiseksi luokittelisi tätä toimintanovelliksi, mutta ainakaan tämä ei ole yhtään staattinen, eli sopii minusta tarpeeksi hyvin annettuun tyylilajiin! Juuri nuo fantasianomaisuus ja jännitys tekevät tästä niin hienon. Loppujen lopuksi on aika haastavaa kirjoittaa onnistunut trilleri, sillä siitä tulee helposti laimea ja ennalta arvattava. Tämä oli kuitenkin kaikin puolin loistava. En tiedä johtuiko se siitä, että luin novellisi ensimmäistä kertaa yksin yöllä, mutta sain ihan kylmiä väreitä, ja välillä vilkuilin ympärilleni ihan vain varmuuden vuoksi. :D Mutta kylmät väreet tulivat lähinnä siitä, että teksti oli vain niin moniulotteinen ja koskettava.

Toinen helmi on novellin aiheen ja teeman satumainen sidos. Aihe on ensi näkemältä absurdi kertomus pienestä kylästä ja sen lähimetsästä sekä Annasta ja Velmasta. Juoni on jo noilla aineksilla tarpeeksi mielenkiintoinen ja jännittävä, mutta rivien välistä löytyvä teema kielletystä rakkaudesta ja eräänlainen piilokritiikki antaa novellille huomattavaa syvyyttä. En tiedä oliko tämä tarkoituksella mietitty, mutta minulle tuli synkästä metsästä, pienestä kylästä, syntiin viittaamisesta ja muutenkin hyvin vanhanaikaisesta näkemyksestä rakkaudesta samaan sukupuoleen mieleen sellainen keskiaikainen tai vielä ehkä 1800-luvun yhteiskunta. Olet osannut vangita sen ajan tyylin loistavasti ottaen huomioon, että et ole elänyt noilla aikakausilla! Tunteetkin on kuvattu todella hienosti. Palavaan rakkauteen sekoittuu lähes yhtä paljon häpeää, ja tunne käy niin sietämättömäksi, että kuolema on ainut vaihtoehto. Jotenkin Shakespearemainen ajatus, mutta silti niin uusi ja erilainen!

Novellissasi on lisäksi vielä paljon muuta! Erityisen kiehtovaa on, miten näiden kahden onnettoman rakastuneen tarinaan on sidoksissa myös muu kylä ja Annan perhe. Luettuani novellin ensimmäisen kerran minulta meni hetki, ennen kuin aivan tajusin kuvion, sillä oli jotenkin sekavaa, kun Velmoja olikin kaksi. Sitten kuitenkin ymmärsin, että kyseessä on Annan tytär ja välissä on kulunut paljon aikaa. Tämän oivallettuani olin entistä vaikuttuneempi nerokkaasta juonikuviosta! Tämä pieni ajatus monen vuosikymmenen kulumisesta ja vanhasta kummittelevasta tragediasta muistuttaa minusta monia menestyneitä kirjoja, joissa tätä on keksitty käyttää hyväksi. Yksi tällainen ensimmäisenä mieleen tuleva on Sofi Oksasen Puhdistus. Annan perheestä vielä, että olet kuvannut hyvin, miten tunteitaan vastaan on lähes mahdotonta taistella. Annalla on mies ja tytär ja kaikki hyvin ja "oikein", mutta silti hän on kuin jonkin riivaama. Tunne on niin suuri, että hän on valmis jättämään kaiken välittämättä edes tyttärestään. Tällainen kaikenylittävä rakkaus on juuri monien suurien klassikoiden perusta.

Lopuksi haluaisin vielä antaa erityismaininnan hienoille yksityiskohdille. Ajatus ajatusten hautaamisesta, ja niiden vaeltamisesta on kerta kaikkiaan loistava! Kursivoidut valloille päässeet ajatukset ovat minusta yksi hienoimmista ideoista tässä tekstissä. Toinen yhtä hieno idea on maaginen Ääretön metsä, joka symboloi koko novellin teemaa ja sitoo sen sanoman nerokkaasti yhteen. ” Nämä erityiset yksilöt olivat kadottaneet itsensä, ja ainoa mitä heille jäi jäljelle, oli paikka, jonne he uudestaan löysivät” on niin mainio keksintö, että tuntuu ihan siltä, kuin itse Emily Brontë olisi avittanut sinua tämän novellin kirjoittamisessa.

Ylistin tätäkin taas niin vuolaasti, ja tuntuu, että paljon ois jääny vielä sanomatta! Mitään negatiivista en millään keksi tästä! Jos tekstisi jatkavat tätä nousukiitoaan, en keksi enää seuraavaan mitään sanottavaa, kun käytin kaikki sanani tähän novelliin!

***** + papukaijamerkki

Arvostelu: Kohti ääretöntä ja sen yli

wau. En tiedä johtuuko tämä siitä, etten ole kovin kokenut absurdien novellien lukija, vai siitä, että tekstisi on niin järjettömän hyvä, mutta olen lähes sanaton! Luultavasti syy on jälkimmäinen.

Novellia on ehkä helpoin lähestyä tunnelmasta, koska se on koko tekstiä kannatteleva voima. Tunnelma on jotenkin filosofinen ja viisas. Erityisesti lopun taimi, uusi unelma, on kuin Paulo Coelhon oivallus. Oikeasti liikutuin noin näppärästä ja kauniista ideasta!

Vaikka absurdissa tyylissä ei ehkä tarvitsisikaan takertua rakenteellisiin asioihin, myös sen olet osannut ottaa huomioon jotenkin tosi taidokkaasti. On ihanaa, ettei tarina poukkoile kielikuvista toisiin kamalaa vauhtia, vaan tarinan ainekset pysyttelevät luonnossa. Sudet, puu, taimi, mutalammikko. Tulee jotenkin sellainen olo, että vaikka aihe unelma voisi olla todella lennokas, juuri luonnon kuvaus pitää sen sopivasti lukijan ulottuvissa.

En oikeastaan osaa sanoa mitään negatiivista, tai korjattavaa. Kyllä huomaa, että tyyli on sinua parhaimmillaan. Paulo Coelhon lisäksi tekstiä voisi verrata filosofisuudestaan A. A. Milnen Nalle Puhiin <3 

 + rakastan otsikkoa! Jo pelkkä sen lukeminen sai hymyn nousemaan huulille. 

*****

Arvostelu: Heräämiset

Tämä on mielestäni yksi parhaista, ellei paras, tuotoksesi! Toistan varmasti taas itseäni, mutta minkäs teet, kun kirjoitat niin hyvin! Tässä on kuitenkin aivan jotain erityistä viehätystä! Ehkä se johtuu rakkaudestani absurdeja novelleja kohtaan, ja tämä on aika mahtava sellainen! Absurdille novellille ei periaatteessa ole mitään tiettyä kaavaa ja rajoitteita vaan se on nimensä mukaisesti absurdi ja näin ollen hyvinkin venyvä käsite. Mutta ollakseen hyvä siinä täytyy kuitenkin olla edes näennäinen juoni, jonka ympärille kaikki rakentuu.

Sinun novellissasi juoni on suorastaan nerokas! Alkuun teksti etenee hyvinkin loogisesti ja järkevän oloisesti. Asiat on kerrottu hieman salaperäisesti, mikä kiinnittää lukijan mielenkiinnon ja saa lukemaan nopeammin. Sitten siinä puolivälin jälkeen asiat alkavat mennä vähän kummallisiksi, jolloin tunnelma on sopivan absurdi. Toistot toimivat erityisen hyvin tehosteena: ” Aurinko vilkuttaa minulle verhojen raosta. Linnut ovat heränneet ja pitävät meteliä kuin espanjalaisperhe aamupalalla”, ” mies haistelee silmät kyynelissä haalistunutta tyynyliinaa -- mies laittaa tyynyliinan päähänsä ja -- Aurinko sammuu ja yksikään lintu ei enää äännähdä”, jne. Erityisesti loppu ja alku sointuvat hyvin yhteen ja tietyllä tavalla rakentavat novellille kehykset.

Itse tapahtumat ovat sen verran usvaisia, että en ole täysin varma ymmärsinkö, mitä novellissa loppujen lopuksi tapahtuu, ja onko lukijan edes tarkoitus ymmärtää. Voisi kuvitella, että tätä on kirjoitettu ja muokattu vähintään monta viikkoa, niin että jokainen pieni yksityiskohta on saatu loksahtamaan paikalleen. Näin ollen tämä hajanainen ja moniselkoinen tapahtumien kulku vaikuttaa erittäin vakavasti harkitulta. Absurdit novellit ovatkin onnistuessaan siitä syystä hyviä, että jokainen lukija voi käsittää tarinan omalla tavallaan, ja tunnelma on erityisen laadukas, vaikka aina edes itse kirjoittaja ei ole miettinyt tapahtumien merkityksiä loppuun asti. Onko näin tässäkin tapauksessa, vai oliko V:llä selvä päämäärä ja sanoma?

Sisältöä onkin hieman vaikeampi arvioida, koska se tosiaan on aika moniselkoinen. Vaikka tapahtumat ovat erittäin mielenkiintoisia, luin tätä oikeastaan tunnelman perusteella. Kun puhutaan auringonpaisteesta ja lintujen laulusta, syntyy positiivinen mielikuva. Kun taas kuvioissa on kuolema ja ruumis, tunnelma synkkenee hetkessä. Näiden kahden vastakkaisen mielialan lomittaisuus antaa novellille erityistä syvyyttä ja lisää salaperäisyyttä. Lisäksi tykkäsin siitä, että ajoittaisesta synkkyydestä huolimatta loppu on onnellinen. Tai ainakin minun tulkintani siitä on onnellinen. Toisaalta taas, novellissa aika ja paikka ovat sen verran hämärän peitossa, että ei voi varmuudella sanoa onko lopetus juuri tarinan loppu, ja onko kyse todellisuudesta vai harhasta. Lopun ” Olenko minä hereillä?” vielä vahvistaa tätä mielikuvaa. Se jättää lukijan pohtimaan vaikuttuneena kaikkea juuri lukemaansa ja leijailemaan hitaasti takaisin maan pinnalle.

*****

Arvostelu: Raakel the drunken bitch

Rehellisesti sanoen, en muista, mitä alkuperäisessä sadussa tapahtuu, koska kai siitäkin on miljoona kiltimpää ja suloisempaa versiota nykyajan pehmoipanille. Kuitenkin, olettaen että tiedän juonen kulun, yritän saada aikaan jonkinlaisen arvostelun.

En tosiaan ihan tajunnut, ettei draama ole sinulle niin tuttua – siksi on ihan ymmärrettävää, että kaikki ”säännöt” eivät pelaa. Mutta sanoisin, että ensimmäiseksi tämä on tosi hyvä, ja esimerkiksi kohtausten rakennuspalikat, eli vuorosanat ja näyttämöviitteet, on juuri oikein tehty ja ne ovat juuri kohdillaan.

 Juonesta sen verran, että sisällöltään se on mielestäni ihan mainio, ja juuri se on hienoin asia! Pystyin jotenkin kuvittelemaan jonkin hauskan hömppä”leffan”, johon on kuitenkin otettu kantaaottava ja vakava aihe (jäätiköiden sulaminen). Mietin vain, että (jos siinä alkuperäisessä sadussa on kolme haltijakummia?) jos tätejä olisi sadun mukaiset kolme kappaletta, se kiinnittäisi enemmän huomiota sadun peruspiirteisiin (luku kolme toistuu)ja tietämätönkin katsoja osaisi yhdistää draaman satuun. Ei tietenkään pakollinen lisäys, mutta se mukailisi enemmän juonta.

Juonen rakenteesta sitten. Synopsiksen yksi tehtävä on olla pääasioiden inforuutu esim. ohjaajalle, tuottajalle jne. Siksi  juonta kannattaisi ehkä vähän tiivistää, ja turhat yksityiskohdat karsia. Toisaalta ainakin tässä versiossa siitä kävi ilmi paljon sellaisia lukukokemukselle tärkeitä, oleellisia yksityiskohtia, että suotakoot anteeksi. Mutta siis yleensä, jos joskus kirjoitat kässärin, niin ota keksimäsi yksityiskohdat itse tarinaan, ja kerro vain pääasiat, tärkeimmät henkilöt, käännekohta, lopputulos, tärkeimmät motiivit ja teema. esim. täältä löytyy helpot yleisohjeet.

 Mieitin myös, vaikka se ei periaatteessa käsikirjoittajan ongelma olekaan vaan lavastajan, että toimisiko tarina paremmin elokuvaksi? Esimerkiksi veden nouseminen, jättipakastin jne. on varmaan aika vaikea saada lavalle. Onhan se toki mahdollista, mutta mietin, että siitä tulisi myös aika hieno leffa. Voin kyllä sanoa, että elokuvakäsikirjoittamisesta ei ole mitään kokemusta enkä kyllä osaa sanoa mitään sen rakentavampaa, kuin että olis aika jännä nähdä tää tarina joskus screeniltä!

 Kohtausluettelo on periaatteessa ihan kunnossa, että kohtausrajat on aikalailla hyvin tehty draaman kaaren mukaan. Mutta jotain ihan pientä kommenttia.. ekassa kohtauksessa on sulku, jossa lukee että säästätili avataan, mutta sitä ei näy. Miten katsoja saa tietää sen? Kohtaussuunnitelmassa olisi ihan hyvä käydä esille se, koska katsoja on pelkästään näkemänsä ja kuulemansa tiedon varassa. Toinen kohtaus taas.. periaatteessa se on ihan okei, mutta perusidea kohtauksessa on, että draaman kaari etenee alati nousevaan kliimaksiin ja sitten tilanne ratkeaa juuri ennen loppua uuteen suuntaan, joka taas määrittää seuraavan kohtauksen alkuasetelman. Mutta toisaalta mietin, et toi vois olla aika hauska ns. kohtausten mainostauko, tai minikohtaus.

Viimeinen asia, josta sanon, on sammuminen. Mistä katsoja tietää, että tyttö kaatuu nimenomaan sammumalla? Voisi tehdä sen selväksi esim. sillä, että tyttö kävelee jo kauppaan haparoiden ja on selvästi kännissä tms…?

Mutta siis joo, juoni on tosi hyvä ja heräsi kyllä mielenkiinto. Ehkä toi mun arvioinnin määrä kuulostaa pahalta, mutta siis ideana, ja just se sun oman mielikuvituksen tuotos, on tässä kaikkein parasta, ja juoni on yks hauskimmista tähän astisista! : )

Arvostelu: Lordi Gägän Uudet Vaatteet

Sano mitä sanot, mutta minusta tämä oli kyllä loistava!! Ei tullut yhtään sellainen olo, että tämä olisi jotenkin pinnallinen tai laimea, vaikka tuo aihe oli tuollainen. Päinvastoin, tämä oli mahtava parodia Lady Gagasta kumppaneineen ja heidän ”maailmastaan”. Tunnelma on jotenkin niin osuva – leikittelevä, ilmeisen sarkastinen ja hervottoman hauska! Erityisesti kohdassa ”He tekevät minulle sellaisen asun, että Katy Cherry tukehtuu ilotulitteisiinsa” meinasin tukehtua nauruuni. Ja muutenkin koko teksti oli uskollinen Lady Gagan imagolle ja tyylille käyttäytyä – ivailevasti tietenkin. Lisäksi pienet sulkuihin merkityt yksityiskohdat elävöittävät mielikuvaa näytelmästä ja esim. kohdassa ” ojentaa kättään Parazille, joka vastahakoisesti suutelee tätä” voin niin kuvitella kiusaantuneen Parazin suutelemassa suuren Lordin kättä.

Itse draaman onnistumisesta sitten. En tosiaan ole ihan varma, miten draama arvostellaan, joten sovellan hieman vapaamuotoisempaa tyyliä. Kaikki mekaaniset asiat ovat mielestäni kohdallaan: henkilöt, vuoropuhelu, näyttämöviitteet. Kaikki on selkeää ja toimii! Lisäksi itse tunnelma, joka onkin tärkein, näytelmästä välittyy. Kuten aiemmin jo sanoin, pienet lisähuomautukset tuovat tekstiin jotain sellaista eloa, joka saa sen tuntumaan oikeasti lavalla tapahtuvalta näytelmältä, eikä vain novellilta. En ole lukenut muita draamojasi, joten vaikea arvioida tämän laatua siinä mielessä. Kuitenkin tämä oli jotenkin todella nappiin onnistunut parodia minun mielestäni. Jos tämä kerran on normaalia tasoasi alempi, niin haluaisin kyllä todella lukea ne muut draamasi!!

Aihe onnistui lisäksi ihan nappiin! Kun tavoitteena oli kirjoittaa dramatisoitu satu, niin ei olisi paremmin voinut onnistua! Draamasi seurasi alkuperäisen sadun rakennetta ja perusideaa kuuliaisesti, mutta modernisoituna, mikä olikin tavoitteena! Tällainen ajankohtainen ja pinnalla oleva aihe loi entistä vahvemmin modernia kuvaa.

Tämän ollessa ensimmäinen lukemani draamasi se teki kyllä vaikutuksen! Tai ymmärrän, mitä haet takaa – tämä ei ollut ihan perinteinen draama (vrt. Shakespeare), mutta pointti on se, että tämä onnistui täydellisesti tyylinsä puitteissa. Se onkin minusta kirjoittajan hyvä piirre: ei ole väliä mitä kirjoittaa tai mistä aiheesta, kunhan se noudattaa sen tekstityylin ja teeman ”raameja”. Aihe on sitten aina asia erikseen, joka ei kuitenkaan voi tehdä periaatteessa koskaan hyvästä TEKSTISTÄ huonoa. Enkä siis tarkoita tällä, että tämä aihe olisi ollut huono! Kaiken kaikkiaan tiivistän tämän selitykseni nyt yhteen sanaan: mainiota! :>

*****

Arvostelu: Hiljaisten kysymysten laulu

Uuh, lyriikan arvostelu onkin paljon haastavampaa kuin olin kuvitellut. Tuntuu jotenkin kummalliselta arvostella tavallaan keskeneräistä teosta, koska ei ole mitään ideaa melodiasta eikä siis voi varmasti sanoa, sopiiko joku säe toiseen, koska sanojen erilaiset painotukset erilaisissa melodioissa muuttaisivat tekstin rytmiä ihan täysin. Annan kuitenkin sellaisia pieniä arviointeja, jotka eivät edellytä melodian tuntemista.

Ensinnäkin biisin raaka rakenne on hyvä: Kaksi ensimmäistä säkeistöä ovat kahdeksan säkeistöisiä, kolmas ja neljäs taas neljä säkeistöä, ja kertosäkeistöt samaten nelisäkeistöisiä. Näin ajatellen melodia voisi helposti rakentua niin, että 1. ja 2. säkeistöillä yhteinen, 3. ja 4. yhteinen ja kertosäkeillä yhteinen melodia. Näin yksinkertaisesti ajateltuna rakenne on hyvä.

Kuten sanoin, eri säkeiden sopivuutta toisiinsa on vaikea arvioida, varsinkin, kun tekstissäsi ei ole alku- tai loppusointuja. Oli joitain kohtia joiden sopivuutta toisen säkeistön vastaavaan kohtaan mietin hetken, mutta järkeilin sitten, että tiettyjä vokaaleja venyttämällä (vain esimerkki) se olisikin sopiva. Ehkä joku biisintekijä osaisi neuvoa tällaisissa asioissa vähän paremmin : D mutta siis, esimerkiksi mietin, onko kertosäkeistöiden neljännet säkeet "pitkin polkuja tämän maan." ja "kavalaa tulevaa." sopivat parit, koska jälkimmäinen on näennäisesti hieman lyhyempi, mutta erilaisilla painotuseroilla ne sopivatkin hyvin yhteen.

 Mietin myös sitä, että toimisiko 3. säkeistön hyvä luettelointi myös 4. säkeistössä (jos oletat niiden olevan parit?), jotta ne tuntuisivat enemmän tarkoitetun toisiinsa sopiviksi? Ei se ole pakollista, mutta mietin, että se saattaisi toimia????

Viimeinen rakenteeseen liityvä mietintäni on, että olisiko 1. ja 2. säkeistöjen "on olemassa"-kohtia mahdollisuus korostaa enemmän? Ne tuntuvat olevan, ainakin minun korvaani, yksi parhaista kohdista koko tekstissä. Joko niiden korostaminen lisäämällä sanaparia muuallekin biisiin, tai kolmannen "on olemassa"-kohdan deletoiminen toisivat selvästi esiin niiden tahallisen toistamisen tehokeinona. Jotenkin parillinen määrä niitä kuulostaisi harkitummalta, varsinkin, kun ne jakaantuvat kahteen eri säkeistöön.

 Sitten fiilistelyyn. Sanoit ajatelleesi biisistä balladia. Itse asiassa heti mieleeni tulikin Johanna Kurkela! : ) Sellainen hento ja herkkä naisääni, joka pystyy korkeisiin ääniin, sopisi tähän hyvin. Toisaalta, koska biisi kertoo piiiiiitkän ajan kulkemisesta, etsimisestä ym. ääneksi voisi sopia myös iän tuoma karisma, tupakoijan käheä mies ääni? Makunsa kai kullakin.

Aihe on tosi monitulkintainen, tai siis varmasti jokainen lukija/kuulija löytää ja korostaa siitä erityisesti hänelle sopivia kohtiaan, niin että sen keskeisimmän tunnelman voi käsittää monin tavoin. Juuri sellainen on mielestäni hyvää herkille balladeille: eri mielentiloissa ja tilanteissa sen voi löytää aina uudenlaisena, eikä siinä ole vain yksinkertaista, yksiselittäistä juonta. Jotenkin, ehkä perimmäisen sanoman löytäminen ja pitkien polkujen tarpominen toivat mieleeni Paulo Coelhon Alkemistin <3 <3

Arvostelu: Oodi horoilulle

Tämä on kyllä erittäin hauska ja onnistunut sarkastinen veto! Sanat rimmaavat hyvin keskenään, mutta eivät kuitenkaan liikaa. Näin ollen tunnelma on sellainen täydellinen laulunomainen eikä liian runomainen! Erityisesti tykkäsin tuosta lisäyksestä ” [puhumalla] ja mitä minä tein, mitä tein, mitä tein?”.  Horoilukaan ei mennyt yli, vaan pysyi kohtuuden rajoissa, mikä tekee tästä entistä hauskemman.

Tämä on selvästi tarkoituksella vedetty vähän överiksi, mikä toimii kyllä! Välillä ehkä (vain hieman) tuntui, että sellainen sarkastinen ote lipsui, kun samoja sanoja toisti liikaa, mutta toisaalta juuri sellaisiahan kaikki laulut ovat – sanojen toistamista! Ehkä tätä on vaan hieman hankala analysoida ilman oikeaa kontekstia eli sitä melodiaa, vaikka tuo alun kuvaus onkin suuntaa antava. Lukijan täytyy vain kuulla melodia päässään, mikä tekee tästä todella mielenkiintoisen lukukokemuksen. Yleensä tekstejä luettaessa syntyy päähän jonkinlainen mielleyhtymä tai kuva lukemastaan, mutta tässä tapauksessa voi syntyä myös ääntä. Jännää ajatella, että kuvittelee ääniä päässään..

Mutta siis perimmäinen sanomani on, että näissä olosuhteissa ja lähtötietoinasi vain, että on kirjoitettava laulun sanat, onnistuit luomaan todella aidontuntuiset ja uskottavat lyriikat. Tästä välittyi sellainen hyvin ammattimainen ja kokenut ote, laulun sanojen kirjoittamisen saralla siis! Hienoa! :)

****

Arvostelu: Lontoossa levottoman sydämeni kanssa

Kun tekstejäsi on lukenut enemmän ja kirjoitustyylisi on tullut tutuksi, on vaikeaa kommentoida yksittäistä tekstiäsi ”vain tekstinä” – pakostakin tätä tekstiä vertaa aiempiin töihisi. En tiedä onko se hyvä vai huono – tässähän kuitenkin pyritään kehittymään kirjoittajana, joten laajempialainen kritiikki voi olla myös hyvästä. Kuitenkin tuntuu, että tälle tekstille on vaikea antaa sellaista kunnollista ja rakentavaa kritiikkiä, jonka avulla voisit jatkaa juuri tämän tekstin työstämistä.
Yleisesti voin taas sanoa, että kielesi on moitteetonta ja teksti on mukavan soljuvaa ja sujuvaa. Tuntuu, että se on aina sinun valttisi tekstissä kuin tekstissä. Vaikka aihe olisi kuinka monimutkainen, osaat valita juuri sellaiset sanat ja lauserakenteet, että sen lukee kuin vettä vain. Kuten jo joskus ennen blogin perustamista sanoin, olet päässyt pois jonkinlaisesta ”kirjoittamisen liikayrittämisestä” ja tekstistäsi voi kuulla samanlaisen vapauden ja keveyden mitä on kirjoittamissasi kirjeissä. Mikä on hyvä asia! : )
Kielen sujuvuuteen liittyen teksteissäsi on aina jotain todella mahtavia virkkeitä, jotka ovat kuin näpistetty jostain mestariromaanista. Aivan erityisesti nautin lauseista: ” Voiko aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, jos tomaattimehusta on jäänyt pysyvä tahra pöytäliinaan?” ja ”-- suojaan erilaisuudelta, suojaan vaaroilta - suojaan elämältä.”
Rakenteesta vielä sen verran, että tarkemmin tarkasteltuani kappalejakoja huomasin joitain asioita, joita voisit miettiä. Periaatteessa kappalejakosi ovat hyviä, ne eivät tule väärään aikaan eikä yhtään kappaletta ole tungettu liian täyteen eikä myöskään jätetty liian vajaaksi – periaatteessa kaikki on siis okei. Mutta mietin sitä, että jokaisessa kappaleessahan kuuluisi olla se mainpoint, jokin yksittäinen asia, joka ansaitsee oman kappaleensa. Tältä kannalta katsoen kappaleesi toistavat hieman toisiaan. Karkeasti jaettuna kappaleesi menisivät näin: uusi kämppä, uusi kämppä, työn saanti, työn saanti, työn saanti, Lontoon kaipaus, rakkaan kaipuu, rakas, mitä tapahtui rakkaudelle, rakkaan lähdettyä, kirje ja kirje. Tietysti jokaisessa kappaleessa on vähän jotain ekstraa, mutta karkeasti jaoteltuna se menisi jotenkin noin. Pientä peräkkäistä toistoa siis on, varsinkin alussa. Sen huomaa lukutunnelmastakin, alku tuntuu jotenkin hitaammalta, ja vasta loppua kohden tempo nopeutuu ja muuttuu mielenkiintoisemmaksi.
En nyt osaa sanoa miten asian voisi korjata, koska kuitenkin se Lontoon tunnelmointi on tärkeä osa novellia jo nimenkin takia. Ehkä jos saisit yhdistettyä koko menneisyyden muistelun räväkämmin johonkin überlontoolaiseen puuhaan, tai päähenkilö selittäisi menneisyyttään jollekin lontoossa tapaamalleen tyypille, asia voisi saada enemmän syvyyttä. Jotenkin nykyhetken Lontoossa ja menneisyyden Suomessa välillä ei ole sellaista välttämätöntä siltaa, vaan tulee tunne, että päähenkilö tarinoi menneisyydestään lämpimikseen koska hänellä ei ole tarpeeksi puhuttavaa nykyhetkestä. Selitin ehkä vähän huonosti, mutta joo… mieti vielä kappalejakoa ja menneisyyden linkittämistä nykyhetkeen.
Tämä nyt ei ole kritiikkiä tälle tekstille, eikä itse asiassa lainkaan kritiikkiä. Olen huomannut, että juuri tällainen kirjoitustyyli on sinun mukavuusalueesi. Seesteinen ja vähäeleinen nykyisyys, josta käsin päähenkilö puhuu menneisyydestä. Tyylissä ei ole mitään vikaa, joskus se on jopa todella onnistunut ja hieno veto, mutta erityisesti tämän tekstin kohdalla aloin miettiä, miten erilaisen painotuksen teksti saisi jos kerrontatapaa muuttaisi. Päähenkilön menneisyys Suomessa ja erikoinen suhde työkaveriin on sen verran mielenkiintoinen, että siihen olisi halunnut päästä paremmin käsiksi. Esimerkiksi jos kerronta olisi sijoittunut heidän alkuhetkiinsä tai siihen sekavaan olotilaan, kun rakas on juuri ilmoittanut lähtevänsä, tarina saisi aivan erilaista säpinää. Voisinkin antaa sinulle pienen haasteen: seuraava novelli, jonka kirjoitat, muuta aikamuoto imperfektistä preesensiksi ja sukella siihen nykyhetkeen. (Jos minulla on jotain maneereita, ole hyvä ja paljasta minut ja pakota uusille urille! )
Henkilöistä ja heidän suhteestaan… molemmat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta persoonilta ja on hauska ajatus, että heidän suhteensa rajoittui vain työpaikalle. Tekstistä ei myöskään käy ilmi, onko romanttinen kuvaus ainoastaan kertojan mielenmaisemissa vai oliko suhde myös toiselle osapuolelle romanttinen, tai tapahtuiko heidän välillään jotain seksuaalista ja romanttista. Tämä on jännä painotus, sillä yleensä romantiikalla mässäillään ihan liikaakin. Tähänkin asiaan enemmän paneutumalla olisi tosin saanut vaikka mitä esiin: roisin työetuparisuhteen, pakkomielteisen stalkkerikertojan tai vaikkapa toivottomasti rakastuneen tyttörukan. Mutta pidän painotuksesta todella paljon ja on hyvä, ettet vetänyt sitä vaaleanpunaiseksi hattaraunelmarakkaustarinaksi!
Tämä on vain makuasia, mutta mieleeni tuli, että koska tehtävänannon mukaisesti kantavana teemana ja aiheena ovat kirjeet, olisi hyvä jos ne tuotaisiin paremmin esiin. Esimerkiksi ihan oikeapäähenkilön tekemän kirjeen liittäminen tekstiin johonkin väliin voisi olla mielenkiintoinen veto. Tai jotenkin tarinan idea kirjeiden kirjoittamisesta ja kuitenkin lähettämättä jättämisestä jää vähän hätäiseksi.
Vaikka kommentoin tätä tekstiä aika paljon, tämän idea on aivan mahtava ja ehkä se on juuri syy siihen, miksi annoin ihan reilusti kommenttia. Tämä on taas yksi sellainen teksti, johon heräsi mielenkiinto ja jonka kehittymistä olisi jännää seurata. Jos toteutetaan sellainen uusiksi kirjoittamis-projekti, ehdotan tätä yhdeksi kandidaatiksi, koska tästä olisi mahtava kuulla lisää ja enemmän!
****

Arvostelu: Työnimi: sanaton

Vau! Tämä oli todella mielenkiintoinen ja yllättävä teksti! On vaikea sanoa vielä lopullista arviota, koska tämä oli vasta alku, mutta koukutuin kyllä heti ja olisi kiva lukea mahdollista jatkoa! :>

En olisi alun perusteella osannut arvata Esterin erikoista tilannetta. Se selvisi minulle vasta, kun hän kirjoitti olevansa kuuromykkä. Oli varmaan tarkoituskin, ja se toimii hyvin, että tilanne ei paljastu aiemmin. Kaipaisin kuitenkin ehkä vähän tarkennusta siihen, mitä tarkalleen Esteri kuulee ja ei kuule. Koska tuntui jotenkin ristiriitaiselta, että hän pystyy kuulemaan Rekon puheen, mutta ei musiikkia. Tämä on kuitenkin vain pieni sivuhuomautus, joka ei tee tekstistä yhtään vähemmän hienoa! Ajattelin vain mainita sen, jos aiot työstää tätä enemmänkin.

Sitten voin vastailla suoraan noihin kysymyksiisi:

-          Sivuhenkilöt olivat minusta todella mielenkiintoisia! Kannatan ehdottomasti heidän elämien työstämistä. Heillä voisi olla jotain omaa menossa, mutta yllättäen se vaikuttaisikin olennaisesti myös päähenkilöihin tai jotain tällaista. Sivuhenkilöiden elämiä voisi pohjustaa myös kunnolla, jotta tulisi varmasti selväksi, mikä tilanne Richardin perheessä on ja miten muuten Ilonan äärifeminismi ilmenee kuin miesten esiinnellistämisenä.

-          Puhekielisyys tuntui heti osuvalta ja ominaiselta joka henkilölle. Vielä ei kerrota Richardin ikää, mutta hänen puhetyylinsä perusteella arvelisin hänen olevan alle 30-vuotias. Osuinkohan yhtään lähelle? Tykkäsin erityisesti Rekon erikoisista ajatuksista ja mielenliikkeistä (vaikka eivät nyt puhetyyliin kuulukaan)! Esim. ”Osaatko kuvitella miltä Kolumbuksesta tuntui löytää Amerikka?” on aivan loistava!

-          Tämä teksti toimii jotenkin hyvin juuri näin, en ehkä lähtisi tekemään tästä draamaa. Sitten tämä ei olisi enää sellainen romaanin kaltainen ja lukija ei pääsisi niin ”sisälle” tapahtumiin. Joten siis minä kannatan kertovaa tekstityyliä. Tuo kirjoittaminen oli hyvä idea! Muita ilmaisukeinoja voisi olla välillä Ilonan tulkkaus (vaikka Esteri ei pidäkään siitä, se voisi tapahtua jotenkin väistämättä), yleinen kehonkieli, jota oletkin käyttänyt hyväksi, ja vaikka katseet.

-          Tuo vuorotteleva ”päähenkilön rooli” on juuri mainio! Olen lukenut vain muutamia kirjoja, joissa sitä on käytetty ja olen tykännyt juuri niistä eniten. Sillä tavalla voit syventää molempien elämää vuorotellen sitä mukaa kun tapahtumat etenevät.

-          Minulle tulisi tuon alun perusteella mieleen, että Esterin ja Rekon välillä muodostuu luonnollisesti jonkinlainen romanttinen suhde. Ilona aiheuttaa mahdollisesti kolmiodraaman, ja Richardilla on aivan omat kuvionsa perheensä kanssa. Mutta hänen elämä saattaa linkittyä muihin esimerkiksi sitä kautta, että hänen vaimonsa on vaikka joku Ilonan tai Esterin tuttu, mikä paljastuu vasta myöhemmin. Muuta en oikein keksi, enkä halua sotkea enempää lupaavalta kuulostavia isoa käännekohtaa ja juonisuunnitelmaa! :>

Alulle ainakin ***** !