( tämä jäi todella keskeneräiseksi, tuntuu että jotenkin kadotin itsekin tarinan punaisen langan :D jäi ehkä vähän sellaiseksi sanallisen kikkailun harjoitteluksi, mutta oli ihanaa kirjoittaa piiiitkästä aikaa! Niin sanotusti sanat vain tulivat sen suurempia ponnistuksia : > )
Päivä taittui iltaan kunnes katkesi,
ja tuli yö, niin synkkä ja myrskyinen. Televisiossa varoiteltiin
navakasta tuulesta. Sellaisia mittauksia ei oltu tehty sitten
vuoden... Mutta sitten meni sähköt ja ruutukin pimeni.
Minä, V, menin terassille, istuin
puiselle kaiteelle ja hellästi ja huolella minä suutelin
lentosuukkoja. Nopeasti kuin luodit ne lähtivät ja minä jäin
laskemaan tuulennopeuksia. Kuinka kauan kestäisi että ne olisivat
sinun huulillasi?
Pian ne jo kolkuttelivat ikkunaasi.
Mutta sinun huulillasi oli jo muuta tekemistä. Ne hyväilivät
Naapurin Nooran nivusia, vakavasti kuin olisivat itse Elämän
lähteestä juoneet. Suukot suuttuivat ja palasivat takaisin luokseni
mutrussa ja pielet allapäin. Ne supattivat salaisuuden korvaani. Ja
minä juoksin yöhön, niin synkkään ja myrskyiseen.
Tellervontie 2. Lotalla on
tulipalokiire! Kun nukkuu pommiin, kaikki on hukassa ja paitakin
silittämättä, ei siitä voi seurata muuta kuin kiire. Lotta
kahmaisee avaimet, paiskaa oven takanaan kiinni ja pian jo juoksee
läpi parkkipaikan punaiseen toyotaansa. Enää näkyvät vain
perävalot, kun hän kaahaa jo Kaitoväylän risteykseen.
Sanotaan, että myrskyn jälkeen on
poutasää, mutta yhä vain minun myrskyni repi puita ja taivas
salamoi. Koitti kesä, kuulemma kaunis ja aurinkoinen. Sellaisia
lämpötiloja ei oltu mitattu sitten kesän vuonna... mutta minä en
muista siitä kovinkaan paljon.
Minä pystytin yhden miehen leirini
yleiselle hiekkarannalle, ja aloin siemailla rommia. Hei hiio-hoi!
Pian minua karttoivat kaikki, paitsi lokit, ne urbaanit haaskalinnut.
Kai minä olinkin vähän kuollut.
Mutta jos sinulla on alakuloa, rommia
ja melankolisia lauluja, et ole kauan yksin. Yksi toisensa jälkeen,
kuin ilmestyksen nähneinä luokseni vaelsivat kaikki kaupungin
kurjat. He asettuivat rinkiin ympärilleni ja aloittivat kokouksen.
Pullot kiersivät puheenvuoron vaihtuessa.
” Minä olen Paavo, ja vaimoni läks.
”
Pikkuiset sille.
” Minä olen Terhi, ja menetin
työni. ”
Ota tästä, ole hyvä.
” Minä olen Manu, ja kadotin toisen
kenkäni. ”
Olet kärsinyt niin, miesparka.
Ja silloin minä tajusin olevani
pohjalla. Olin jo menettänyt naiseni ja töitä ei ollut ollutkaan,
mutta hienoja kenkiäni en halunnut menettää. Joten sidoin nauhani
kireämmälle, nousin ja lähdin, juoksin mä silmät kii.
Mut sit mä törmäsin enkeliin, siinä
Anttilan kulmilla. Hänen hiuksensa olivat puhdasta silkkiä ja kun
hän kysyi nimeäni, suussani oli vakosamettia. Enkeli otti minua
kädestä, lennätti palloilukentän laidalle ja sanoi: ” Nyt alkaa
sinun revanssisi. ”
Hän otti pallon, laittoi sen maahan
eteensä ja potkaisi. ”Ota koppi ”, hän vielä sanoi ja katosi.
Kaitoväylän reuna. Pikkuinen
Aleksi on kadottanut koiransa. Hän koluaa läpi läheisiä katuja,
katselee ojiin ja läheiseen metsään. Yhtäkkiä hän kuulee
jotain. Aivan kuin loukkaantunut eläin vikisisi apua! Mistä se
tulee? Ei kai toiselta puolelta tieltä, piilosta ojasta? Kyllä,
sieltä se tulee. Aleksi pyrähtää juoksuun.
Jälleen minä juoksin. Nopeasti kuin
gaselli, kiitos kenkieni, jotka minulla yhä olivat. Ehdin juuri
parahiksi paikalle, kun pallo tupsahti vihreääkin vihreämmälle
niitylle jossain hyvin kaukana. Ilma tuoksui teelle, purossa solisi
omenasiideri ja puiden kolot olivat täynnä valuvaa
sitruunamarmeladia. Pallo oli saattanut minut maan korvesta aina
Eedeniin asti.
Ja minä tajusin jotain. Vaikka enkeli
oli todella pistänyt parastaan, se ei riittäisi minulle. Ei nyt,
kun hallussani oli kovaksi ja kireäksi täytetty nahkapallo. Pallo,
joka oikein osuessaan kyllä tuntuisi. Koska paratiisissa on ennenkin
rikottu sääntöjä, otin minä nyt uuden vauhdin ja katosin.
Lotta kääntyy Kaitoväylälle. Tie
on autio. Hänpä ottaisi kunnon vauhdit nyt kun kukaan ei ole
katsomassa. Vauhtimittari värisee.
Olin keskittynyt. Koko pääni sisällä
jännittävä stadion oli noussut seisomaan ja henkeään pidättäen
he odottivat miten minä sen tekisin. Mittailin makuuhuoneen
ikkunaan. Tuossa te makasitte. Minä laskin selkänikamia, mihin
niistä minä yltäisin. Minä otin vauhtia. Minä potkaisin. Pallo
lensi.
Ohi meni.
Aleksi juoksee. Hän on
ruohosaarekkeella kävelytien ja ajoväylän välissä. Hän näkee
ilmassa jotain punaista ja pyöreää. Lentävä pallo! Mistä se
tuli? Minne se menee? Aleksi vaihtaa lennosta suuntaa ja juoksee
pallon perässä metsikköön. Punainen toyota ajaa ohi.
Koko stadion
räjähti. Desibelit hypähtivät kattoon. Sellaista potkua ei oltu
nähty sitten vuoden... Mutta sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti