Arvostelu: Heräämiset

Tämä on mielestäni yksi parhaista, ellei paras, tuotoksesi! Toistan varmasti taas itseäni, mutta minkäs teet, kun kirjoitat niin hyvin! Tässä on kuitenkin aivan jotain erityistä viehätystä! Ehkä se johtuu rakkaudestani absurdeja novelleja kohtaan, ja tämä on aika mahtava sellainen! Absurdille novellille ei periaatteessa ole mitään tiettyä kaavaa ja rajoitteita vaan se on nimensä mukaisesti absurdi ja näin ollen hyvinkin venyvä käsite. Mutta ollakseen hyvä siinä täytyy kuitenkin olla edes näennäinen juoni, jonka ympärille kaikki rakentuu.

Sinun novellissasi juoni on suorastaan nerokas! Alkuun teksti etenee hyvinkin loogisesti ja järkevän oloisesti. Asiat on kerrottu hieman salaperäisesti, mikä kiinnittää lukijan mielenkiinnon ja saa lukemaan nopeammin. Sitten siinä puolivälin jälkeen asiat alkavat mennä vähän kummallisiksi, jolloin tunnelma on sopivan absurdi. Toistot toimivat erityisen hyvin tehosteena: ” Aurinko vilkuttaa minulle verhojen raosta. Linnut ovat heränneet ja pitävät meteliä kuin espanjalaisperhe aamupalalla”, ” mies haistelee silmät kyynelissä haalistunutta tyynyliinaa -- mies laittaa tyynyliinan päähänsä ja -- Aurinko sammuu ja yksikään lintu ei enää äännähdä”, jne. Erityisesti loppu ja alku sointuvat hyvin yhteen ja tietyllä tavalla rakentavat novellille kehykset.

Itse tapahtumat ovat sen verran usvaisia, että en ole täysin varma ymmärsinkö, mitä novellissa loppujen lopuksi tapahtuu, ja onko lukijan edes tarkoitus ymmärtää. Voisi kuvitella, että tätä on kirjoitettu ja muokattu vähintään monta viikkoa, niin että jokainen pieni yksityiskohta on saatu loksahtamaan paikalleen. Näin ollen tämä hajanainen ja moniselkoinen tapahtumien kulku vaikuttaa erittäin vakavasti harkitulta. Absurdit novellit ovatkin onnistuessaan siitä syystä hyviä, että jokainen lukija voi käsittää tarinan omalla tavallaan, ja tunnelma on erityisen laadukas, vaikka aina edes itse kirjoittaja ei ole miettinyt tapahtumien merkityksiä loppuun asti. Onko näin tässäkin tapauksessa, vai oliko V:llä selvä päämäärä ja sanoma?

Sisältöä onkin hieman vaikeampi arvioida, koska se tosiaan on aika moniselkoinen. Vaikka tapahtumat ovat erittäin mielenkiintoisia, luin tätä oikeastaan tunnelman perusteella. Kun puhutaan auringonpaisteesta ja lintujen laulusta, syntyy positiivinen mielikuva. Kun taas kuvioissa on kuolema ja ruumis, tunnelma synkkenee hetkessä. Näiden kahden vastakkaisen mielialan lomittaisuus antaa novellille erityistä syvyyttä ja lisää salaperäisyyttä. Lisäksi tykkäsin siitä, että ajoittaisesta synkkyydestä huolimatta loppu on onnellinen. Tai ainakin minun tulkintani siitä on onnellinen. Toisaalta taas, novellissa aika ja paikka ovat sen verran hämärän peitossa, että ei voi varmuudella sanoa onko lopetus juuri tarinan loppu, ja onko kyse todellisuudesta vai harhasta. Lopun ” Olenko minä hereillä?” vielä vahvistaa tätä mielikuvaa. Se jättää lukijan pohtimaan vaikuttuneena kaikkea juuri lukemaansa ja leijailemaan hitaasti takaisin maan pinnalle.

*****