Arvostelu: Lontoossa levottoman sydämeni kanssa

Kun tekstejäsi on lukenut enemmän ja kirjoitustyylisi on tullut tutuksi, on vaikeaa kommentoida yksittäistä tekstiäsi ”vain tekstinä” – pakostakin tätä tekstiä vertaa aiempiin töihisi. En tiedä onko se hyvä vai huono – tässähän kuitenkin pyritään kehittymään kirjoittajana, joten laajempialainen kritiikki voi olla myös hyvästä. Kuitenkin tuntuu, että tälle tekstille on vaikea antaa sellaista kunnollista ja rakentavaa kritiikkiä, jonka avulla voisit jatkaa juuri tämän tekstin työstämistä.
Yleisesti voin taas sanoa, että kielesi on moitteetonta ja teksti on mukavan soljuvaa ja sujuvaa. Tuntuu, että se on aina sinun valttisi tekstissä kuin tekstissä. Vaikka aihe olisi kuinka monimutkainen, osaat valita juuri sellaiset sanat ja lauserakenteet, että sen lukee kuin vettä vain. Kuten jo joskus ennen blogin perustamista sanoin, olet päässyt pois jonkinlaisesta ”kirjoittamisen liikayrittämisestä” ja tekstistäsi voi kuulla samanlaisen vapauden ja keveyden mitä on kirjoittamissasi kirjeissä. Mikä on hyvä asia! : )
Kielen sujuvuuteen liittyen teksteissäsi on aina jotain todella mahtavia virkkeitä, jotka ovat kuin näpistetty jostain mestariromaanista. Aivan erityisesti nautin lauseista: ” Voiko aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, jos tomaattimehusta on jäänyt pysyvä tahra pöytäliinaan?” ja ”-- suojaan erilaisuudelta, suojaan vaaroilta - suojaan elämältä.”
Rakenteesta vielä sen verran, että tarkemmin tarkasteltuani kappalejakoja huomasin joitain asioita, joita voisit miettiä. Periaatteessa kappalejakosi ovat hyviä, ne eivät tule väärään aikaan eikä yhtään kappaletta ole tungettu liian täyteen eikä myöskään jätetty liian vajaaksi – periaatteessa kaikki on siis okei. Mutta mietin sitä, että jokaisessa kappaleessahan kuuluisi olla se mainpoint, jokin yksittäinen asia, joka ansaitsee oman kappaleensa. Tältä kannalta katsoen kappaleesi toistavat hieman toisiaan. Karkeasti jaettuna kappaleesi menisivät näin: uusi kämppä, uusi kämppä, työn saanti, työn saanti, työn saanti, Lontoon kaipaus, rakkaan kaipuu, rakas, mitä tapahtui rakkaudelle, rakkaan lähdettyä, kirje ja kirje. Tietysti jokaisessa kappaleessa on vähän jotain ekstraa, mutta karkeasti jaoteltuna se menisi jotenkin noin. Pientä peräkkäistä toistoa siis on, varsinkin alussa. Sen huomaa lukutunnelmastakin, alku tuntuu jotenkin hitaammalta, ja vasta loppua kohden tempo nopeutuu ja muuttuu mielenkiintoisemmaksi.
En nyt osaa sanoa miten asian voisi korjata, koska kuitenkin se Lontoon tunnelmointi on tärkeä osa novellia jo nimenkin takia. Ehkä jos saisit yhdistettyä koko menneisyyden muistelun räväkämmin johonkin überlontoolaiseen puuhaan, tai päähenkilö selittäisi menneisyyttään jollekin lontoossa tapaamalleen tyypille, asia voisi saada enemmän syvyyttä. Jotenkin nykyhetken Lontoossa ja menneisyyden Suomessa välillä ei ole sellaista välttämätöntä siltaa, vaan tulee tunne, että päähenkilö tarinoi menneisyydestään lämpimikseen koska hänellä ei ole tarpeeksi puhuttavaa nykyhetkestä. Selitin ehkä vähän huonosti, mutta joo… mieti vielä kappalejakoa ja menneisyyden linkittämistä nykyhetkeen.
Tämä nyt ei ole kritiikkiä tälle tekstille, eikä itse asiassa lainkaan kritiikkiä. Olen huomannut, että juuri tällainen kirjoitustyyli on sinun mukavuusalueesi. Seesteinen ja vähäeleinen nykyisyys, josta käsin päähenkilö puhuu menneisyydestä. Tyylissä ei ole mitään vikaa, joskus se on jopa todella onnistunut ja hieno veto, mutta erityisesti tämän tekstin kohdalla aloin miettiä, miten erilaisen painotuksen teksti saisi jos kerrontatapaa muuttaisi. Päähenkilön menneisyys Suomessa ja erikoinen suhde työkaveriin on sen verran mielenkiintoinen, että siihen olisi halunnut päästä paremmin käsiksi. Esimerkiksi jos kerronta olisi sijoittunut heidän alkuhetkiinsä tai siihen sekavaan olotilaan, kun rakas on juuri ilmoittanut lähtevänsä, tarina saisi aivan erilaista säpinää. Voisinkin antaa sinulle pienen haasteen: seuraava novelli, jonka kirjoitat, muuta aikamuoto imperfektistä preesensiksi ja sukella siihen nykyhetkeen. (Jos minulla on jotain maneereita, ole hyvä ja paljasta minut ja pakota uusille urille! )
Henkilöistä ja heidän suhteestaan… molemmat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta persoonilta ja on hauska ajatus, että heidän suhteensa rajoittui vain työpaikalle. Tekstistä ei myöskään käy ilmi, onko romanttinen kuvaus ainoastaan kertojan mielenmaisemissa vai oliko suhde myös toiselle osapuolelle romanttinen, tai tapahtuiko heidän välillään jotain seksuaalista ja romanttista. Tämä on jännä painotus, sillä yleensä romantiikalla mässäillään ihan liikaakin. Tähänkin asiaan enemmän paneutumalla olisi tosin saanut vaikka mitä esiin: roisin työetuparisuhteen, pakkomielteisen stalkkerikertojan tai vaikkapa toivottomasti rakastuneen tyttörukan. Mutta pidän painotuksesta todella paljon ja on hyvä, ettet vetänyt sitä vaaleanpunaiseksi hattaraunelmarakkaustarinaksi!
Tämä on vain makuasia, mutta mieleeni tuli, että koska tehtävänannon mukaisesti kantavana teemana ja aiheena ovat kirjeet, olisi hyvä jos ne tuotaisiin paremmin esiin. Esimerkiksi ihan oikeapäähenkilön tekemän kirjeen liittäminen tekstiin johonkin väliin voisi olla mielenkiintoinen veto. Tai jotenkin tarinan idea kirjeiden kirjoittamisesta ja kuitenkin lähettämättä jättämisestä jää vähän hätäiseksi.
Vaikka kommentoin tätä tekstiä aika paljon, tämän idea on aivan mahtava ja ehkä se on juuri syy siihen, miksi annoin ihan reilusti kommenttia. Tämä on taas yksi sellainen teksti, johon heräsi mielenkiinto ja jonka kehittymistä olisi jännää seurata. Jos toteutetaan sellainen uusiksi kirjoittamis-projekti, ehdotan tätä yhdeksi kandidaatiksi, koska tästä olisi mahtava kuulla lisää ja enemmän!
****