Älä jätä lastasi yksin aamupalapöytään veitsen kanssa

Petri näkee unta sähköstä. Sininen huone on täynnä sähköä ja hän itse seisoo keskellä lattiaa, katsellen ympärillään väreilevää ilmaa. Hän on pukeutunut koulun vanhoihin jalkapallovarusteisiin, hän pystyy haistamaan niiden ummehtuneen varaston hajun jopa unessa. Hänen edessään lepää pallo.
- En minä halua, hän sanoo.
- Totta kai sinä haluat! liikunnanopettajan ääni huutaa jostain näkymättömistä. - Mitä sinä oikein pelkäät? Se on vain pallo, helvetti soikoon. Ei se potki takaisin.
- Mutta en minä osaa.
- Osaathan! Toin tämän kaiken sähkön sinun avuksesi, se auttaa sinua. Tarvitset vain hieman sähköä!
- Sähköä... Siitäkö se vain kiikastaa? Tarvitsen vain vähän sähköä.
Petrin kasvoille syttyy pieni keskittynyt hymy, hänen kielenpäänsä pilkottaa huulien välistä. Hän ottaa hyvän asennon, hän tietää onnistuvansa, hän tekee sen nyt, hän potkaisee kaikin voimin...

- Petri, nyt ylös! Kello on jo vaikka mitä, äiti myöhästyy töistä ja sinä koulusta, jos et nyt tällä punaisella sekuntilla nouse ylös ja pukeudu! Hopi hopi!
Raakel repii poikansa sängystä ja noukkii lattialta siihen eilen jätetyt vaatteet, verenpunaisen paidan ja siniset farkut.
- Ja rypyssä tietysti! Kuinka monta kertaa sinulle pitää sanoa, että vaatteet viikataan siististi lipaston päälle, muuten ne ovat aamulla ihan ryppyisiä.
Raakel tuhahtaa ja pukee vaatteet kuitenkin poikansa päälle, pakottaen veltot raajat oikeista hihoista ja helmoista, napittaen napit ja vetäen vetoketjut.
- Älä ole tuollainen vetelä hyytelö! Ei tässä ole aikaa pelleillä. Keittiössä on aamupalaa.
Raakel taluttaa poikansa olohuoneen kautta keittiöön, istuttaa pöydän ääreen ja ojentaa lautasen, leipää, voita, juustoa ja salaattia.
- Ja nyt teet itse leipäsi, äidin on laitettava vielä hiukset ja etsittävä yksi konsepti. No, pidä kiirettä! Pitääkö sinua vielä syöttääkin kuin sylivauvaa?
Raakel kaataa itselleen kahvia mukiin, lorauttaa sekaan tilkan maitoa, ottaa pienen kulauksen ja sylkee kahvin takaisin kuppiin... ja valkoisen paitansa rinnuksille.
- No voi helvetin perse! Ei tuosta kahvinkeittimestä ole sitten yhtään mihinkään kun kahvi ei pysy viittä minuuttia kuumana! Ja mistä minä nyt löydän oikeanlaisen paidan näihin housihin!
Raakel harppoo otsasuoni sykkien pois keittiöstä, avaten samalla paitansa nappeja.

Petri alkaa surullisena voidella leipäänsä. Äiti ei muistanut sanallakaan tämänpäiväistä jalkapallo-ottelua. Hänen äitinsä on niin kiireinen, kun on uusi työ ja pitää hoitaa yksin taloa. Petri kyllä ymmärtää, hän rukoilee joka ilta äitinsä puolesta mennessään nukkumaan. Ei äiti tarkoita pahaa, hänellä on vaan vähän rankkaa. Kyllä äiti oikeasti rakastaa Petriä.
Ajatuksiinsa vaipuneena Petri haukkaa leivästään. Hänen on vaikea niellä. Häntä pelottaa.
Hän ei osaa pelata jalkapalloa tarpeeksi hyvin. Joukkueen pojat nauravat hänelle ja hänen pienille tytön jaloilleen. Liikunnanopettaja huutaa naama punaisena kentän laidalta, että vain tytöt pelkäävät palloa. Ei Petri edes halunnut joukkueeseen, mutta poikien vähyyden takia hänet pakotettiin mukaan, muuten joukkuetta ei olisi syntynyt, ja muut pojat olisivat olleet Petrille vielä enemmän vihaisia.
Petri mietti unta, jota oli nähnyt ennen äidin höykytystä. Sähkö. Voisiko se oikeasti auttaa Petriä? Se olisi kuin doping-aine, jota saa joka paikasta.
Hän tutkailee keittiön lattiatason pistorasiaa. Miten sitä sähköä sitten saadaan ulos seinästä?

Raakel juoksee hädissään ylös kerrostalon rappukäytävää yllään rintaliivit ja mustat housut. Hänen silmänsä ovat täynnä pelkoa ja kyyneliä. Hän soittaa ihmisten ovikelloja useita kertoja epäystävällisen kovaa ja takoo ovia nyrkeillään. Useat eivät uskalla avata. Kolmannessa kerroksessa vanha nainen avaa oven päässään papiljotit, pukeutuneena satiiniseen aamutakkiin.
- Mikä on hätänä? Sinähän ihan vapiset!
- Petri. Poika. Auta.
Raakel lysähtää porrastasanteelle ja osoittaa alakerroksiin. Sitten hän painaa poskensa kylmään betonilattiaan ja jää hiljaa paikoilleen.
Nainen kipittää portaat alas tukien itseään kaiteeseen ja katoaa alimman kerroksen avonaisesta ovesta sisään asuntoon, josta leijailee kummallinen haju kaikkialle käytävään.

Käytävä kuhisee ihmisiä. Raakel, poliisi, ambulanssinkuljettaja, uteliaat naapurit ja yläkerran rouva. Kova hälinä. Poliisi kysyy Raakelilta, Raakel älisee ja ulvoo, ambulanssikuljettaja pyytää uteliaita naapureita painumaan koloihinsa, uteliaat naapurit valittavat häiriöstä ja uhkaavat tehdä valituksen. Loppujen lopuksi yläkerran rouva hoitaa kaiken.
Hän rauhoittelee Raakelia, silittää hänen hiuksiaan ja tuo hänelle fleece-paidan peittämään yläruumista.
Hän tulkkaa poliisille Raakelin ulvonnan, ja kertoo mitä hän oli omin silmin nähnyt.
Hän vastaa Raakelin puhelimeen, kun se alkaa soida kesken kaiken. Joku liikunnanopettaja vain.
Hän kertoo myöhemmin uteliaille naapureille: Ei verta. Vain hänen paitansa on verenpunainen.