Ensilukemalta olin että Wow! Niin synkkä tarina ja niin hienoa kielenkäyttöä. Teksti tuntui niin soljuvalta ja solmuttomalta, mikä on mielestäni vain mainiota. Mielestäni "kepeä" kielenkäyttö sopii hyvin yhteen synkemmän aiheen kanssa - tarina pysyy linjassa, ei ole "hömppä-kevytlukemista" muttei myöskään "kylmän viileää verimättöä". Yleiseti ottaen tarina on hyvä ja mielenkiintoinen.
Ensimmäiset kaksi kappaletta ovat pelkkää takaumaa ja selittävää kerrontaa, ja sen jälkeen alkaa nopeatempoinen tapahtumien tulva. Siitä tulee ehkä pienesti sellainen olo, että loppua kohden tarina on kirjoitettu hätiköidymmin (huom. vain minun mielipide) - olisit ehkä voinut jättää alkuselittelyn vähemmälle ja antaa vain keskeisimmän koukun (eli mustasukkaisuus/pakkomielteisyys) ja syventää päähenkilön tunteita sitten rivien välissä pitkin tekstiä. Ehkä. Nykyinen alku antaa myös heti ensimmäisestä lauseesta lähtien olettaa, että kuvio musertuu - tavallaan se toimii koukkuna, mutta paljastaako se liikaa seuraavia tapahtumia? Olisiko voinut viitata vain johonkin muutokseen, hyvään tai pahaan.
Aluksi Tuomaksen paljastus tuntui minun korvaan liian äkilliseltä ja nopealta, mutta kiinni kokonaisuudessa, myöhemmillä lukukerroilla, tuntuu että se sopii juuri siihen kohtaan juuri tuollaisena. Se jotenkin syventää Tuomaksen henkilöhahmoa ja vahvistaa Leenan aiempia puheita, sitä ettei Tuomas tosiaan näe Leenan rakkautta.
Sen sijaan sitä seuraavat kaksi kappaletta, 6. ja 7. tuntuivat vähän liian nopeilta. Niissä olisi voinut heittäytyä enemmän kaikkiin tunteisiin joita Leena tuntee, rypeä niissä, kokea ne kaikin aistein ja toimia impulsiivisesti ym. Ne kappaleet tuntuvat olevan ns. kahden suuren tapahtuman välillä, jossa henkilö muuttuu täysin, ja mielestänilukijalle pitäisi antaa vähän enemmän aikaa ja materiaalia, ennenkuin ollaan valmiit uuteen tilanteeseen. Tässä kohtaa kuitenkin näkyy hienosti draaman kaari ja on järkevää jakaa tapahtuma kahteen paikkaan (olisi aika paljon yhdelle pienelle ravintolalle kestää sekä "dumppaus" että ammuskelu) tällaisella ns. välikappaleella.
Sitten aseeseen. En oikeasti osaa päättää, onko aseen esiin ottaminen tekstissä liian aikaisin - se tavallaan antaa todella paljon arveluja etukäteen, mutta antaako se liikaa? Pitäisikö tekstissä viitata vain "laatikon kiiltävään sisältöön" tai jotenkin muuten antaa lukijalle vielä meilikuvituksen varaa.. (toisaalta lause "Asunhan yksin ja, kun en ole oikein koiraihmisiä, ase tuntui hyvältä vaihtoehdolta" on niin hieno, että sen haaskaaminen olisi sääli. :> ).
Loppu on todella nopea. Olisin ehkä kaivannut Tuomaksen oikeaa reaktiota "minä rakastan sinua"-paljastukseen, en vain aseen pelon aiheuttamia hätävalheita. Olisi kiva tietää, onko Tuomas ikinä ollut kiinnostunut naisesta, onko hän ollut tietoinen ystävänsä kiinnostuksesta tjs. Leena olisi ehkä voinut ottaa aseen esiin vasta miehen kerrottua mietteitään? Sen jälkeen hätävalheet aseen uhatessa olisivat kuulostaneet entistäkin koomisemmilta ja "taatusti" valheilta, mikä kai oli tekstin tarkoituskin.
Ps. Joskus tulevaisuudessa olisi oikeasti jännä nähdä, miten lähtisit muokkaamaan tekstejä kritiikin pohjalta. Joskus myöhemmin voisi ottaa projektin "korjaa vanha teksti", ja muokata itse valitsemaansa tekstiä kommenttejen (niin kanssakirjoittajan kuin blogin lukijoiden kommenttien!) perusteella. Mitäs s tällaisesta tuumii?
1 kommentti:
Joo! S tykkää tuosta ideasta todella paljon! On jännä miten monia asioita ei tule mieleen, kun kirjoittaa novellia, joten olisi mielenkiintoista ja varmaan kehittävää muokata joskus vanhoja kirjoituksia.
Ehkä tämän voisi toteuttaa kun ollaan kirjotettu tekstejä jotain yli 10:stä aiheesta, ettei liian pian tulisi samoja tekstejä. Vai mitä v sanoo?
Lähetä kommentti