Tämä oli taas kerran aika taidokkaasti kirjoitettu v! Ensimmäisellä lukukerralla oli hiukan vaikeaa pysyä kärryillä, mutta juuri sen ansiosta loppu tuli minulle täytenä yllätyksenä. Saat synnytettyä tunnelman, joka pysyy yllä loppuun saakka. Mietin lähes yhtä kuumeisesti kuin Petteri itse, että missä tämä Petteri oikein on. Dementiapotilaan mielenliikkeiden ja käytöksen kuvaus vakuutti erityisesti. Tuntui siltä, kuin ihan oikeasti olisi ollut Petterin pään sisässä.
Toisella lukukerralla tuntien juonen kiinnitin enemmän huomiota kohtiin, jotka tuntuivat aluksi hieman mystisiltä. Mm. kohta ” – Et arvaa mitä äsken tapahtui. Petteri alkoi jutella minulle, ihan oma-aloitteisesti. Ja ihan järkeviä se puhui, sanoi eräs nuori nainen toiselle naiselle” tuntui aluksi, jotenkin irtonaiselta, kun en ollut tajunnut, että Petteri oli minäkertoja. Toisella lukukerralla kohta tuntui juuri erinomaiselta. Jos se olisi ollut selkeämpi, ei lopun juonenkäänne olisi ollut ehkä yllätys. Lisäksi kohta kuvaa hyvin, miten Petterin muisti on jo niin huono, että hän ei edes tiedosta, että juuri hänestä puhutaan. Jollain tasolla hän kuitenkin tunnistaa oman nimensä, sillä hän etsii lähes hädissään Petteriä.
Tunnetasolla novelli oli koskettava. Lisää tunteilla mässäilyä olisi toki voinut olla, mutta se olisi saattanut olla jo liikaakin. Toinen sellainen mahdollinen parannus voisi olla ehkä pituuden ja pohjustuksen lisääminen. Välillä teksti tuntui nimittäin hieman hengästyneeltä, kun kaikki tapahtui niin nopeasti. Joihinkin kohtiin voisi lisätä enemmän juttua, niin että lukija pysyy paremmin perillä tapahtumista, mutta ei kuitenkaan saa selville mitään ylimääräistä ennen aikojaan. Kaiken kaikkiaan tykkäsin kuitenkin kovasti ja suosittelen tämän työstämistä pidemmäksikin versioksi! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti